Weekend getaway – La Jolla

 

Ehkä muistatte, kun hiljattain kerroin yllättävästä kohtaamisesta vanhempieni vanhojen opiskelutovereiden kanssa. Tapasimme heidät täysin odottamatta täällä Phoenixissa, kun he olivat tulleet viikonloppuvisiitille kuuden tunnin ajomatkan takaa Californiasta. Toinen heistä asuu tällä hetkellä San Diegossa ja tekee siellä tutkimusta biologian laitoksella. Vietimme heidän kanssaan rattoisan sunnuntaipäivän, ja saimme kutsun tulla vastavierailulle. Ajattelimme ajoittaa sen joulun ja uudenvuoden välille, mutta tilaisuus matkailuun tarjoutuikin jo paljon aiemmin.

Sattuipa sitten niin, että viikko ensitapaamisen jälkeen armas, anoppini tarjoutui hoitamaan lapsia viikonlopun ajan, jotta pääsisimme ihan kahdestaan jonnekin. Mieheni sitten ehdotti, että mitä jos lähtisimme minilomalle La Jollaan, San Diegoon! Tulimme siihen tulokseen, että aikuisten kesken voisimme ihan hyvin ajaa sinne vaikka vain yhdeksi yöksi, jos lähtisimme tarpeeksi ajoissa. 

Tuumasta toimeen: veimme lapset perjantai-iltana grandmalle ja grandpalle, ja lähdimme lauantai-aamuna kukonlaulun (= neljän) aikaan liikenteeseen. Saavuimme kuuden tunnin ajon jälkeen perille kello 9 Californian aikaa (koska tunnin aikaero). Vastassa oli tämä auringonkeltainen talo ja henkeäsalpaava merinäköala…

 

Vieraanvarainen isäntäväki oli valmistanut meille maittavan aamiaisen, jonka jälkeen suuntasimme kivenheiton päälle rannalle. Kyseinen rantakaistale on ammattisurffarien suosiossa, ja valtavat aallot hyökyivät jo aamukymmeneltä kohinalla rantakiville. Aalloilla oli jo ruuhkaa, rantahiekalla sen sijaan oli tilaa aamukävelylle. Californian aamuaurinko lämmitti paremmin kuin olin uskaltanut kuvitella: en tullut pakanneeksi shortseja, mutta niille olisi ollut tarvetta. Meren tuoksu oli huumaava, hiekka kutitti varpaissa ja mieli lepäsi. Aamukahvi maistui erityisen hyvältä.

 

 

Hyvin suomalaisen perunamuussi-lihakastike-salaatti -lounaan jälkeen suuntasimme varsinaiselle uimarannalle keskustan tuntumaan. Tämän rannan tuntumassa on myös Californian yliopistossa työskentelevän professoriystäväni työpaikka. Kun nuoriso keskittyi auringonpalvontaan, minä lähdin rouva biologin kanssa pitkälle kävelylle kohti laituria, jonne hänellä oli työnsä puolesta avain. Tiedättekö sen tunteen, kun on vasta tavannut jonkun ihmisen, mutta tuntuu kuin hänet olisi tuntenut jo vuosia? Tuona päivänä tunsin suurta hämmennystä ja kiitollisuutta siitä, että olin saanut tavata tämän upean ihmisen. Ehkä jossain toisaalla emme olisi ikinä tutustuneet, mutta elämä oli yllättäen heittänyt meidät toistemme poluille. Oli helppo samastua toisen kokemuksiin ulkosuomalaisuudesta, ja ajauduimme kävelyllä aika syvällisiin keskusteluihin elämästä. Siinä hetkessä ei haitannut ollenkaan, vaikka olimme vasta viikko sitten tavanneet.

 

 

Laiturilta oli aika mielettömät maisemat. Oli aika ihmeellistä päästä paikkaan, jonne vain harvoilla on pääsy. Ilta-aurinko alkoi laskea, tuuli puhalsi ja ranta alkoi vähitellen tyhjentyä ihmisistä. Vesi oli yllättävän lämmintä ja löi voimalla jalkoihin. Aika menetti merkityksensä, puhuttavaa riitti loputtomiin. Maisema oli jotenkin hypnoottinen, välillä piti oikein nipistellä itseään – olenko todella tässä?

Lopulta palasimme takaisin rantaan mieheni ja muun seurueen joukkoon. Maailmanparannuskävely oli tainnut tehdä tehtävänsä, sillä meillä ei ollut kellosta mitään tajua. Oli aika suunnata maisemareitin kautta kotiin valmistautumaan suomalaisten illanviettoon: ystäväni oli kutsunut kotiinsa myös muita alueella asuvia suomalaisia.

 

Ajelimme auringon laskiessa vuoren huipulle maisemaa ihailemaan. Jos katsot tarkkaan, voit huomata ylläolevan kuvan oikeassa rantaviivassa sen samaisen laiturin, jolla kävin kuvailemassa. Ilma alkoi heti viiletä auringon kadotessa, huipulla kylmyys iski luihin ja ytimiin.

 

Kas siinä suomalaiset vaihtarit, host-veli ja -sisko. :) 

 

Loppuillan vietimme tutustuen muihin San Diegon suomalaisiin. En ole vähään aikaan nauranut yhtä paljon! Saa olla kiitollinen siitä, miten ulkosuomalaisuus tuo ennestään toisilleen tuntemattomat ihmiset yhteen: äkkiä ikäeroilla tai eri elämäntilanteilla ei ole mitään merkitystä. Ilta kului hauskoja stooreja vaihtaessa sekä Fazerin suklaata, turkinpippureita ja ruisleipää syödessä. Emäntä lupasi keittää glögit sillä ehdolla, että lauletaan muutama suomalainen joululaulu, ja olihan se sitten ihan pakko. :) 

Lisää lomamuistelmia seuraavassa postauksessa, muuten tästä tulee järjetön romaani.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!