NYLON, 90-luku ja 28 vuotias mina.

En aijo hylata tata blogia vaikka monta muuta oonkin hylannyt. tsemppa tsemppa itselle.

Noniin, eli tanaan on lauantai. Vapaapaiva. Vietin tan lauantain sillee etta herasin 7:50 ja koska ei vasyttanyt niin laitoin kahvia tulemaan. Hengailin netissa jonkun tovin ja soin tuoretta ananasta ja join kahvia. Mietin etta lahtisinko junalla kaymaan lahimmassa isommassa kaupungissa ja kavisin tuhlaamassa rahaa. Mutta vaikka teki mieli niin hieman sateinen saa sitten esti taman matkan toteutumisen. Hyva niin. Tiedan etta teen aina turhia herata ostoksia ja sitten ahdistaa kuinka paljon tavaraa mulla on taalla ja etta miten saan ne takaisin suomeen asti. Haluisin muutenkin saastaa turhista jutuista (esim. kuinka monta washi-teippia oikeasti tarvin ja kaytan). Niista kuitenkin kertyy isompia summia jonka vois kayttaa sitten siihen yhteen, mutta erittain hienoon, kestavampaan ja joo, kalliimpaan juttuun. Esimerkiksi haluisin ostaa eamesin keinutuolin kun tuun kotiin, tai aloitan varmaan marimekko astioista, koska ne on hienoja ja kaytannollisia ja halvempia ja helpompia muutossa kun eamesin huonekalut. Plus, ei mulla ole edes kamppaa missa kiikkua.

Washiwashi. Aah ihanat teipit. En oo teita hirveesti kayttanyt mutta oottepa natteja.

photo-11.jpg

 

Nomutta joo, kavin kuitenkin ruokakaupassa ja ostin samalla NYLON nimisen lehden (japanilaispainoksen) jota olen lukenut aktiivisesti… 6-7 vuotta sitten. Ajattelin sit katsoa etta saisinko jotain inspiraatiota pukeutumiseen koska poikaystavani mielesta tyylini rupee olemaan kohta liian tylsa. Huomaan itsekkin etta en enaa innostu villapaidoista jossa on joku ironinen kissan kuva tai joku sopo iso janis, koska oikeesti, sellaset rupee olee jo liian lapsellisia. En ma nyt kaksikymppiselta haluu nayttaa. Mutta NYLON taas naytti mulle etta hei, uudet tuulet puhaltaa huipputrendien saralta. Enaa ei ole kyse villapaidoista jossa on joku elaimen kuva, siis sehan on just 2006 vuodelta, ha! (Ja ehka viela taalla Japanissa saatavilla, sopoys astetta kylla lisatty roimasti). Ei ei se on nyt 90-luku tullut takaisin. Siis ihan oikeesti. Kylla sita nakee muuallakin mutta NYLONissa sen nakee sillei etta 90-98 vuonna syntyneet kayttaa niita vaatteita nyt mita ma kaytin sillon ala-asteella ja tilasin elloksen ja anttilan kataloogeista, ihan postitse. Ma siis muistan kirkkaasti ne vaatteet ja ma en halua niita enaa kayttaa! (kukkahousut on poikkeus, tykkaan kukista)

Huh NYLON rupesitpa ahdistaa mua. Koska yyyh en oo enaa se 21-vuotias joka luki sua aina Stockan akateemisessa ja ajatteli olevansa niin cosmopoliitti hipsteri kun luki englanninkielista lehtea, jota kukaan muu ei koskaan maininnut (eli ei tiennyt). Tykkasin siita 21-vuotiaasta koska kaikki oli viela edessa ja aina kampaajallakin tehtiin erilaisia rikottuja leikkauksia, koska pahinta oli se jos oli ”tylsat” eli tasaiset hiukset. Nyt tietysti en halua muuta kun sellaisen tyylikkaan tasapolkan. Sillon mun harras toive oli se etta ”paasisin Japaniin”, ja vaikka seitseman vuotta siina meni niin taalla sita ollaan. Vahan enemman kyynisina (taas nyyh, ei oo kivaa olla karttyinen), iho ei niin kirkas kun sillon, se matkustusintoilu hieman laantunut ja kaikki ne muut maat siina valissa nahty. En oo enaan se sinisilmainen kakskymppinen jota ei pelottanut tai rasittanut seikkailut ja joka ei oikeastaan tiennyt etta mita taalla maailmassa onkaan. Nyt oon nahnyt etta mita taalla on ja enaa en jaksais kokoajan nahda lisaa. Haluan vain kotiin. Tai kodin, jossa sitten istua siina eamesin kiikkustuolissa.

 

Suhteet Oma elämä

Kotimatkalla

Paasen toista 16:30. Nyt kun on satanut lunta niin on pitanyt hyvastella pyora (vaikka huomenna ajattelin pyorailla sittenkin, lumi on sulanut jo tarpeeksi). Pyorailessa kotimatkani kesti 15 minuuttia, kavellessa 35 minuuttia. Tassa idylliset palaset kotimatkaltani, eli olen sensuroinnut sen kun kavelen autotien reunassa superkapealla tiella, jonne oikeastaan mahtuisi vain se yksi auto turvallisesti ajamaan, eika yhtaan jalankulkijaa. Onneksi siina matkalla on myos sairaala. Nain oikeasti ajattelen valilla. APua. Totuus on etta autoilijat Japanissa eivat ole hirvean varovaisia.  Ei ehka luo turvallisinta fiilista esim. telkkarit (radio on vahan vanha juttu) auton kuljettajan puolella ja muut keskittymisenesto harpakkeet jotka nayttaa toimivan (nim. monta kertaa on punaisen valon yli ajattu kun jalankulkijalla on ollut vihreat valot, ja muita tarinoita) Nojoo, mutta ajamiskulttuurista muriseminen sikseen.

photo-5.jpg

Siella se on. Mun lempivuori. Ja siisti puu. Mikakohan puu tuo olisi?

photo-4.jpg

Ja taakin on hieno. Mutta mika se on? Paljon on opittavaa viela..

photo-1.jpg

Pieni puutarhaplantti. Taalla niita on paljon.

photo-3.jpg

Paikallisen saha.

photo-2.jpg

Ja 200 metria kotoa. Aurinko on jo lahes laskenut, kello on 17:10. Kavelinkin 40 minuutissa, kiitos aurinko kun taas nayttaydyit.

Ja nyt polskimaan paikallisten sekaan uimahallille/kuntosalille ja sen jalkeen Starbucksille(!). Tosiaan, innostus on suuri kun eilen sain kuulla etta kuntosalin lahella tuo tutun kahvin tarjoaja. Starbucks se ei turhaan muutu maan mukaan, joka nain kulttuurishokin jalkipuoliskolla kelpaa mulle. Lisaa naistakin aiheista myohemmin.

Suhteet Oma elämä