En mitään ilman sinua.

Suorastaan naurettavaa, kuinka surkeasti blogin kirjoitukseni on lähtenyt käyntiin. Tarkoituksenani oli tietenkin kertoa elämästäni Endometrioosin kanssa, mutta en ajatellut aloittaa sitä synkästi kertoen kuinka olen ollut sairaalassa. Mutta, tässä sitä ollaan. Olen viimeisen kahden kuukauden aikana ollut ainakin neljä kertaa useamman päivän putkeen kivunhoidossa. Viimeksi useamman päivän ketmiini-infuusiossa. Mutta viimeisellä sairaala kerralla asiat edistyivät ja löytyi syy jopa lamaannuttaviin kipuihin; Adenomyoosi. * Tämä on siis endometrioosiin linkittäytyvä sairaus, jossa kohdun limakalvon rauhasista muodostuneita ulokkeita kasvaa kohdun lihassyiden väliin, kohtulihaksen sisälle. Joskus adenomyysia on pidetty endometrioosin alalajina. Noin 40%:lla endometrioosipotilaista on myös adenomyoosia.*

Nyt on alkanut samalla myös fysioterapia, sekä suunnitteilla olisi asentaa minulle Neuromodulaatio, jolla pitäisi olla suurtakin vaikutusta elämänlaatuuni positiivisella tavalla. Joten alan olla positiivisella mielellä siitä, että mahdollisesti tämä sairaala kierre loppuisi tähän ja saisin myös opintoni loppuun. 

Tämä on ollut rankkaa aikaa, niin minulle kuin myös miehelleni. Kaikkien kipujeni ja väsymyksen takia olen ollut todella itsekäs välillä enkä huomannut ollenkaan, miten paljon kaikki tämä on saattanu olla todella sekavaa ja huolestuttavaa. On mahtanut olla vaikeaa kun ei tiedä mitä tedä, taikka kuinka auttaa puolisoa, joka vaikuttaa mielialavaihteuiden takia mielipuolelta ja ei tiedä mihin ja milloin koskea kun toinen on vain kipeä. Itse en tiedä kuinka hän on edes jaksanut, kun vielä kaikenlisäksi olen todella epävarma itsestäni ja kidutan kaiken kukkuraksi miestäni aina vain mitä typerimmillä kysymyksillä.

Joten tämän postauksen omistan miehelleni, tulevalle aviomiehelleni, parhaalle ystävlleni sekä tuelleni joka tilanteessa. Välillä on todella vaikeaa yhdessä, mutta yhdessä ollaan myös kaikesta selvitty. En voisi parempaa ihmistä rinnalleni enää saada!

Endometrioosia sairastavana, voin vain kertoa että mikään ei anna enempää voimia kuin joku, joka pysyy vierellä ja auttaa selviytymään. Olen ollut kaiken tämän solmun keskellä hieman hämilläni ja paniikissa koulun suhteen kun valmistuminen polttelee. Tällä kertaa en nyt parempaan kirjoitukseen pysty, vaan ensiviikon aikana minulla on varmasti paljon enemmän kerrottavaa. 

Joten näillä voimilla, sairasloman viimeisenä päivänä en voi kertoa muuta kuin, että olen todella iloinen ja ylpeä miehestä, jonka viereen pääsen iltaisin käpertymään. 

Kiitos ja Rakkautta!