Minä
Nyt olisi varmaan jo ottaa puheeksi minä. Jollain tavalla arka aihe minulle. En tiedä miksi en osaa kertoa itsestäni. Taitaa johtua omasta asenteestani minuutta kohtaan. Mä nyt vaan oon tällanen tavallinen tossun kuluttaja.
Olen yrittänyt kirjoittaa tätä jo kolmisen viikkoa kuitenkaan saamatta mitään järkevää aikaiseksi. Synnyin ainoana lapsena meijän pieneen perheeseen. Alku ei kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan ruusuiselta. Synnytyksessä oikea käteni halvaantui ja sitä hoidettiin jopa hiukan raa´alla tavalla. Kaikki kuitenkin meni käteni kanssa hienosti ja se rupesi toimimaan kovien hoitojen jälkeen suht koht normaalisti. Mitään sairauskertomusta en rupea sen enempää kirjoittamaan, siksi koska siitä saisi melkein kirjan aikaiseksi. Kaikki vaan ei toimi niinkuin ”normaalilla” ihmisellä. 🙂
Olen horoskoopiltani skorppioni, jollaiseksi en välttämättä itseäni luokittelisi. En ehkä ole niin intohimoinen kuin tuon horoskoopin omistajat ovat. Jotkin asiat pitävät tosin hyvin paikkansa. Jotkut ei yhtään ole minua.
Olen aina ollut sellainen poikatyttö ja sellainen taidan olla vielläkin. Nuorempana harrastuksiini kuulu jalkapallon pelaaminen ja laskettelu, joista olen joutunut luopumaan oman terveydentilani uhalla. Mopoikä aikoihin ajelin omalla mopollani poikien perässä ajattelematta itselleni aiheuttamista vaaroista. Koskaan en kuitenkaan kolaria mopolla ajanut. Mopoikä aikoihin vanhempani erosivat ja minusta piti äkkiä kasvaa iso tyttö. Siihen mennessä olin oikeastaan se isin pikku prinsessa. Eron jälkeen muutin äitini kanssa pois isäni luota. Isä on aina ollut sellainen herkkis, joka eron jälkeen jollain tavalla masentui. Yritin olla molempien puolella, mutta heidän välinsä olivat kovin tulehtuneet.
Yläasteella piti päättä että mitä sitten kun peruskoulu loppuu. Minulle oli aika selvää jo tuolloin mitä haluan tehdä. Ammattikouluun ja autopuolelle. Siellä viivyinkin sitten kolme vuotta ja valmistuin kahdella eri tittelillä, automekaanikko ja autosähkö mekaanikko. Ammattikoulu sen takia ettei tuo lukeminen ole koskaan ollut minun juttu. Nyt olen yrittänyt lukea yhtä kirjaa jo vuoden verran, eikä se oikein nappaa.
Kolmannen vuoden amiksesta opiskelin eri paikkakunnalla, joten jouduin eroon vanhemmistani ja aloittelin pikkuhiljaa oman elämän aloittamista.
Olen aina ollut sellainen itseni mokaaja. Edelleenkin tänäänkin osaan tuon taidon. Milloin huomaan kuolaavani( enkä tarkoita kuolaavani miesten perään , vaan oikeasti kuolaavani niin että suusta valuu) jossain sellasella yleisellä paikalla jossa ihmisiä on paljon. Millon sanon jotain sellasta tilanteeseen sopimatonta ja kaikki muut ympärillä olevat eivät oikeen ymmärrä mitä sinä horiset. Ja kaikista pahimpia on nämä joka kuukausi tule vuodatus joka valuu milloin mihinkin. Ei siis sinne mihin sen on tarkotus mennä vaan yleensä housut vaihtuu pari kertaa päivässä ja häpeä pilkku omassa otsassani senkus vaan kasvaa.
Kun minusta itsestäni tuli äiti niin menetin valitettavan monta ystävää lähettyviltäni. En siksi mikä minä olen vaan siksi miten oman aikani jaan. Jotenkin tämä juttu menee niin että jaan oman aikani kolmen asian kesken. Lapset, työ ja nukkuminen. Lapset tietysti ovat aina ensimmäisenä lähimpänä sydäntäni. Lapsia minulla on kolme jotka vievät minulta suurimman osan omasta ajastani. Siis kaiken sen muun ajan jos en ole töissä tai nuku.
Kyllähän minä toki kavereitanikin nään silloin kun ne ovat meillä kylässä. Myönnän kyllä tekeväni kavereilleni oikein karhun palveluksen, kun en saa itsestäni irti niin paljoa , että ottaisin perheeni mukaan ja lähtisin kylään.
Jotta asiat olisivat viellä enemmän sekaisin on ukkoni työnarkomaani (lue aikaisempi juttu) ja meidän perheessä on myös ne kaksi nelijalkaista jotka varaavat minun omaa aikaani näiden kolmen lisäksi. Siis koira ja kissa. Se aika mikä jää lasten nukahtamisen ja oman nukahtamisen väliin on aika lyhyt ja senkin ajan vie joko kissa tai koira.
No kuten aiemmin sanoin itsestäni en oikeen osaa kirjoittaa jotenkas yritän ehkä joku päivä uudestaan.