Mitä tämäkin käsitys pitää sisällään?

Minulla se on jokapäiväistä. Siis minä en ole työnarkomaani, vaan mieheni on. Päivisin mieheni tekee työkseen ihmisten asuntoihin remontteja. Sauna, pesutilat, vessa, eteinen, makuuhuone, keittiö, maalausta, laatottamista, rappausta jne…

  Kotiin palatessaan hänellä on aina uusi idea miten mikäkin huone meillä kotona rempataan taas kerran uuteen uskoon. Ei kai siinä mitään pahaa ole. Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme nyt kohta viisi vuotta ja tuona aikana meillä on ollut kolme erillaista keittiötä. Joidenkin mielestä se on kivaa, että meillä on aika erinäköistä kun astuu ovesta sisään. Onhan se minunkin mielestäni ihan kiva juttu, mutta…

 Viimeistä keittö remppaa tehdessä, en koskaan tiennyt kotiin tullessani mikä on toisin, mikä kaappi on tänään vaihtanut paikkaa – mikä on kokonaan poistunut.  Olen antanut hänelle vapaat kädet tehdä kotona muutoksia, niin ettei niistä ole päivittäisiin askareisiin haittaa – tai niinhän mä luulin. No keittiö vaihtoi paikkaa. Toisin sanoen kääntyi kokonaan. Yritän vaan soputua tilanteisiin.

Kohta neljä vuotta remontin keskellä asuneena, on täysin totta sananlasku. -Omakoti ei ole koskaan valmis. Ei se keittiökään ole vielä valmis toisesta ikkunasta puuttuu verhotanko, lista puuttuu sieltä ja täältä, tuohon suunniteltiin kulmahylly, jota ei siinä vieläkään näy.  Sellaisia pikku puutteita koko ajan jossakin. Kun joku juttu on saatu siihen pisteeseen, että kaikki toimii suht hyvin, niin toinen juttu on jo niin vahvasti työn alla. Se jo vanha asia jää kesken. Ja uuden työn kimppuun innolla. Joitain asioita jää tekemättä, kuten se kauan kaivattu vaatehuone. Sitä ennen pitää tehdä tämä ja tuo ja …

 Eikä tässä vielä kaikki. Kun kerran lompuukki ammottaa tyhjyyttään ja osaa omia käsiään käyttää, suurin osa asioista tehdään itse. Joista olen toki kiitollinen ja ylpeäkin. Aika tämän kaiken touhun ja remontoinnin keskellä perheelle jää  lyhyeksi. Josta en ole niin kiitollinen ja ylpeä.

Tämä perhe tarvitsee välillä oikeatakin isää. Ei sitä isää, joka verstaalla tekee uutta kaappia. Ei sitä isää, johon ei voi koskea kun on niin likaiset työvaatteet päällä. Ei sitä isää, joka tulee sisälle yhdeksän aikaan illalla ihan väsyneenä kaikista päivän touhuista. Olisi kiva joskus upotta itsensä hänen kainaloonsa sohvalle ja olla vaan.

Olla vaan…