Joka aamu kello soi vähän ennen kuutta. Väsyttää. Painan torkkutoiminnon päälle ja jatkan uniani vielä tovin. Taas se soi. On varmaan jo noustava ylös. Hipsin alakertaan. Koitan olla hiljaa, ettei lapset vielä herää. Koira ampaisee minua vastaan,  ”-  kiva, kun heräsit.”

  Mieheni on herännyt ennen minua ja keittänyt kahvit jo valmiiksi. Tee voileivän ja istahdan pöydän ääreen. Mieheni lukee päivän lehteä, jonka on jo kerennyt noutamaan samalla kun hän on vienyt koiran aamupisulle. Syön leivän ja juon kahvin.

  Voi kamala mitä kello on. Käyn ulkona ja poltan savukkeen. Tänä aamuna on hiukan pakkasta. Auton ikkunat ovat jäässä. Haen sisältä auton avaimet ja laitan auton käyntiin, jotta ikkunat olisivat sulat kun lähdetään. Äkkiä sisälle, takki naulakkoon ja kipin kapin yläkertaan herättämään lapsia.

 Ensin herätän keskimmäisen. Muistutan, että tänään on retkipäivä. Silmät aukeavat nopeasti ja kannan hänet vessaan. Samalla menen herättämään kuopusta. Silitän neidin hiuksia ja pyydän häntä heräilemään. Keskimmäinen on jo hoitanut aamuhommansa vessassa ja kömpinyt takaisin peiton alle. Kannan neidinkin vessaan ja menen itse vaihtamaan työvaatteet päälleni. Samalla kun puen koitan herätellä koululaistani ja saada keskimmäiseni pukemaan itse vaatteet päällensä. Neiti huutaa vessasta ”pyyhkimään”. Kerkesin itselleni laittaa housut jalkaan. Keskimmäinen on jo melkein saanut vaatteet päälle, vanhin on jo pukeutunut ja nuorin kiukuttelee, että hän haluaa ne uudet sukkahousut (missäköhän nekin on). Pojat ovat menneet jo alakertaan aamiaiselle. Sukkahousut löytyy. – Minä haluan itse pukea.  Saan itsellenikin loput vaatteeet päälle ja autan neitiä etsimään loput vaatteet.  Yhdessä menemme alakertaan. Mitäköhän nopeaa tänä aamuna keksin lapsille autossa syötäväksi. Kuorin heille omenan, teen retkieväät keskimmäiselle ja siinä samalla koitan saada heille ulkovaatteita päälle. -Missä on mun hanskat? Missä mun pipo? Mä haluan sen mansikkapipon. Missä on unikaveri maija? Jne…

Mieheni on vienyt jo koiran ulos ja lähtenyt kohti työmaata.

Nyt pitäisi jo mennä. Retkeä varten käydään vielä pihakeinusta ottamassa pyllyn alunen. Latan lapsille turvavyöt kiinni ja muistan ,että omat eväät ovat jääkaapissa. Kipaisen hakemassa ne ja muistutan koululaiselle, etä kello on jo paljon. Että hänen pitää kiirehtiä, ettei myöhästy bussista. Hyppään autoon ja huokaisen.

Kello on jo kauhean paljon. Ja eikun menoksi. Soitan koululaiselle ja muistutan, että koiralle pitää viedä ruoka ulos. Toivotan hyvää koulupäivää ja ajan pienemmät yli kymmenen kilometrin päähän tarhaan. parkkeeraan tarhan pihaan avaan lapsien turvavyöt nuoremman nostan ulos autosta ja hopi hopi sisälle. Puhelin soi, koululainen on bussipysäkillä. Kengät pois, haalarit pois, tossut jalkaan, käsien pesulle ja äidille iso iso hali molemmilta, pusut poskelle ja moidot.

Palaan autolle katson kelloa. No ollaan ihan aikataulussa. Kello on kymmentä yli seitsemän. Tänäänkin kerkeän töihin ajoissa. Laskeudun moottoritielle.  Onpas taas paljon autoja, hitsi kun pääsisi liikkeelle kymmenen minuuttia aikaisemmin. Soitan koululaiselle, ”- joko bussi tuli? No hyvä. Hyvää koulupäivää. Soitellaan.” Soitan miehelleni-> varattu. Sytytän tupakan ja avaan ikkunan. Olipas taas aamu.

Parkkeeraan auton ja kellokin on jo kolmea minuuttia vaille kahdeksan.

Olen ajoissa!

Hyvää työpäivää kaikille!