Voihan vinetto

No just niin…

Viime viikot ovat olleet yhtä hullun myllyä. Koko aika kiire ja mihinkään ei kerkeä.

Mieheeni olen törmännyt pari kertaa päivässä ja silloin keskustelu on mennyt jokseenkin näin. -Moro (tai aamuisin huomenta).-Mun pitää nyt mennä.- Aha, moikka.

Jotenkin ydin on siinä ,että ovi auki ja kiinni. Ei oo kiva juttu ei. Siis jopa viikonloppuna meni näin. Itse olin lauantaina ensin töissä ja sen jälkeen humppaamassa ja isäntä oli lapsien kanssa kotosalla. Sunnuntaina kärsin pikku krapulasta ja nukuin melkein koko päivän. Kun isäntä poikani kanssa lähti judoilemaan, sain itsestäni niin paljon irti että nousin ylös. He tulivat kotiin hiukan normaalia myöhempään ja melkein ainoat sanat sunnutaille olivatkin hyvää yötä.

Maanantai aamuna kun herään, isännällä on jo jalka puoliksi ovesta ulkona. Käydään keskustelu mikä löytyy ylempää.

Pääsen maanantaina töistä kotiin ja Mieheni sisko tulee korjauttamaan autoa ja taas sama keskustelu kuin ylempänä. Ukko tulee kotiin jo siinä vaiheessa kun itse on jo unen rajamailla ja ”hyvää yötä” jää ainoiksi sanoiksi.

Samat keskustelut jatkuu päivästä toiseen viellä tänäänkin ja huomenna. Oliskohan tuleva lauantai sellainen. Ei pitäisi olla päivällä mitään menoa mihinkään kummallakaan(ehkä). Illalla olen sopinut illan vietosta naapureiden kanssa. 

Ja mitä viiniin tulee niin lauantai kemuista jäi muutama viinitönikkä juomatta joten kotiini kannoin yhden pönikän. Illalla ennen kuin isäntä on tullut kotiin ja lapaset ovat jo nukkumassa olen palkinnut itseni lasillisella viiniä. Toivon että siitä riittää myös lauantaille ja naapureille. Maanantaina pakettiauto kävi töytäsemässä minun pikku autoani niin että joudun uusimaan etulokarin ja lokasuojan. Pakettiauton kuski toi minulle ”lohdutukseksi” pullon valkoviiniä ja suklaalevyn. Ihana ele.

Nuo viinit kun saan juotua tai juotettua, niin toivon myös kaiken tämän tohinan jo vähän rauhoittuvan.

Pääsiäisaskareita odotellen.