”Ihanaa, kun saa konmarittaa!”
”Ihanaa, te saatte ostaa kaiken uusiksi!”, ”Mieti kuinka kivaa on shoppailla!”, ”Katsos nyt pääset kunnolla konmarittamaan.”, ”Mä olen miltei kateellinen, että voit luopua kaikesta tavarasta ja saat aloittaa kaiken alusta. Hankkia vain tarpeellista ja oikeasti kivan näköistä.” tai ”Se on vain materiaa, tärkeintä on ihmiset ympärillä ja sydämessä olevat muistot. Eihän niillä tavaroilla ole väliä.” Tuollaisia lauseita olen kuullu tässä viime aikoina. Tälläkin viikolla työpaikan kahvipöydässä oikein kilpaa keksittiin kaikkea hyvää mitä tavaroista luopuminen tuokaan. Itse hymyilin ja luistelin vain mukana, en oikein muutakaan osannut ja pelkäsin, että kohta pillahdan itkuun.
Onneksi yksi työkavereista istui kahvipöydässä. Hän oli miltei koko keskustelun ajan hiljaa, vaikka yleensä on aktiivinen keskustelija. Sitten hän avasi suunsa ”Miettikää nyt vähän. On aivan eri asia vapaaehtoisesti luopua tavaroista kuin luopua pakon edessä ja yllättäen kaikesta tavarastaan.” Osa porukasta meni hiljaiseksi, osa jatkoi hyvien puolien etsimistä ja jotenkin onneksi keskustelu kääntyi muualle.
Olen niin kiitollinen työkaverilleni. Hän osasi asettua minun saappaisiini. Ymmärsi miltä toisten hyvää tarkoittava tsemppaaminen ja katseen kiinnttäminen vain hyviin puoliin voikaan tuntua.
