Oodi lastenvaunuille – Brio Go Next

Kun keväällä tulevan perheenlisäyksen johdosta tuli aika hankkia lastenvaunut, ei minulla ollut minkäänlaista käsitystä edes siitä kuka niitä valmistaa.

Mielipiteitä ja tarpeita on yhtä monta kun käyttäjiäkin, mutta halusin kuitenkin jakaa omat kokemukseni Brion Go Next yhdistelmävaunuista. Jospa tämä kirjoitus helpottaisi edes yhden vaunujen hankinnan kanssa kamppailevaa äitiä tai isää 🙂

brioregatta1.jpg

Nettisurffailusta huolimatta en lastenvaununeitsyenä viisastunut yhtään, joten marssimme rohkeasti lastentarvikeliikkeeseen.

Halusimme yhdistelmävaunut ja meille tärkeimmät kriteerit olivat helppokäyttöisyys, ja että ne mahtuvat auton takakonttiin mahdollisimman vähällä purkamisella.

Ensimmäisen esittelykierroksen jälkeen olimme edelleen täysin pihalla siitä, mitä oikeastaan halusimmekaan ja päätimme jatkaa tutustumista vielä muutamassa muussa liikkeessä. Kaiken kaikkiaan meille esiteltiin mm. Bugaboon, Teutonian, Stokken, Brion ja Mountainbuggyn vaunuja, ja yllättävänkin laajaksi osoittautunut valikoima vasta valintaa vaikeuttikin. Bugaboo taitaa olla tämän hetken must have, ja ajatus niistä tietysti hieman kutkutteli. Hintaero Go Nextiin ei lopulta ole enää kovin suuri, mutta meidän kohdalla käytännöllisyys ei ollut samaa luokkaa.

 

Väliin osui sopivasti lapsimessut, joissa osaa vaunumalleista pääsi kokeilemaan ”esteradalle”. Silloin mieleen jäi erityisesti Brion Smilet sekä Go Nextit niiden monipuolisuuden ja helpon liikuteltavuuden takia.

Messutarjouksen innoittamana lähdettiin katsomaan vaunuja vielä saman viikonlopun aikana A&T Lastenturvalle.

brio yö1.jpg

Saatiin liikkeessä erittäin hyvää, kiireetöntä ja asiantuntevaa palvelua! Tässä tapauksessa meidän kohdalla päätökseen vaikutti ratkaisevasti mahdollisuus kokeilla vaunuja 5kg vauvanuken kanssa. En tiedä eikö muissa liikkeissä ollut tätä mahdollisuutta, vai eikö vain osattu sellaista kysyä/sitä ei tarjottu, mutta vaunujen käyttäytyminen ja käytettävyys muuttuivat merkittävästi ns. tositilanteessa. Arvoimme liikkeessä lähinnä enää Brion Smilen ja Go Nextin väliltä, ja olimme jo kallistumassa Smilen puoleen ennen tätä nukketestiä. Valitsimme siis Go Nextit, enkä voisi kahden kuukauden käytön jälkeen tyytyväisempi valintaamme olla.

 

Vaunuja on kokeiltu jos jonkinmoisissa tilanteissa ja ympäristöissä; Mökkitiellä, soratiellä, mukulakivillä, kaupungissa, ostoskeskuksissa, kaupoissa (myös Hulluilla päivillä!), portaikoissa, bussissa, ratikassa jne. Tämän lisäksi vaunuja on kuljetettu lähes päivittäin joko peräkontissa tai pakettiauton takaosassa.

Koska asutaan vielä yksiössä, ei meillä ole ollut tilaa hankkia vauvalle omaa sänkyä. Kätevän kuljettimen lisäksi vaunut on siis saaneet toimittaa myös sängyn virkaa eteisessä.

kasassa1.jpgTähän asti ei siis vielä ole tullut eteen tilannetta joista vaunut eivät olisi selvinneet kunnialla.

Vaunupaketin mukana tulee siis runko, vaunukoppa ja ratasosa. Lisävarusteet, kuten eteen vaihdettavat suuremmat ilmatäytteiset pyörät, ovat kilpailijoihin verrattuna hinnoiltaan vähintäänkin kilpailukykyiset. Meillä ei näitä pyöriä ainakaan vielä ole, mutta sellaiset tarpeen tullessa talvella hankitaan.

Ainoa lisäosa adaptereiden lisäksi minkä toistaiseksi olen ostanut on sadesuoja (n. 25€), mutta sen käytöstä ei vielä ole kokemuksia lyhyttä sovitusta lukuunottamatta.

kuomu1.jpg

Tässä vielä ominaisuudet listattuna:

 

Vaunuissa on ns. taittoaisa, jonka saa nopeasti napista kaksinkerroin. Tällöin vaunut lyhenevät noin kolmanneksella ja mahtuvat hyvin ahtaisiinkin paikkoihin, kuten hissiin, julkisiin kulkuneuvoihin tai meidän pikkiriikkiseen eteiseen.

Kääntyvät etupyörät helpottavat liikuttelua niin, että ohjaamisesta selviää yhdellä kädellä. Jos vaunuun ostaa suuremmat etupyörät, ne eivät enää käänny vaan toimivat enemmän perinteiseen tapaan.

Vaunukopan kuomu aukeaa niin alas, ettei meillä ainakaan ole tullut tarvetta ostaa erillistä verhoa.

Kuomussa vetoketjulla toimiva tuuletusaukko, joka on kätevä ainakin kesällä.

Tavarakori on tilava ja sinne on helppo lastata tavaraa vaikka vaunukoppa on paikallaan.

Kevyt runko ja helppo taittaa kasaan. Pyörät irtoavat kukin yhdestä napista.

Vaunukopan suoja kiinnittyy vaunuihin magneeteilla.

Runkoon saa suoraan kiinni Brion oman turvakaukalon. Meillä kuitenkin Recaron kaukalo, jonka saa kiinni lisävarusteena saatavilla adaptereilla.

 

Ainoa tähän asti kokemamme huono puoli on ollut vaunun jarrut, jotka helposti lukittautuvat vain osittain. Jalalla täytyy siis varmistaa että jarrun painaa pohjaan asti, ja itse ainakin vielä varmuudeksi heilutan vaunuja jolloin ne viimeistään naksahtavat lukkoon.

brio1.jpg

Vaikka vaunut hintansa puolesta taas ovat kalliimpien joukossa (n. 1000€), koen että tässä tapauksessa sijoitus on kannattanut.

Todellinen testi on vielä edessä kun hanget ja loskakelit koittavat. Tähän asti kuitenkin melkein vain positiivista sanottavaa, jonka vuoksi halusin vaunuista ylipäätään kirjoittaa.

Perhe Lapset Lasten tyyli Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.