Post scriptum

Tirpan isoisoäiti poistui keskuudestamme kunnioitettavassa yli 90 vuoden iässä tällä viikolla. Tämä kirjoitus on omistettu famulle, juuri niin kuin hänet muistan.

 Famu haki minut aikoinaan esikoulusta ja koulun alemmilla luokilla myös koulusta. Vietin siis lapsuudessani monen monta iltapäivää famun luona. Usein paras ystäväni tuli myös iltapäiväksi famulle ja söimme lettuja. Tapana oli aina sanoa, että tällä kertaa oli parhaat letut tähän mennessä. Se oikeasti tuntui siltä joka kerta. Famun luona myös leikimme aina serkkujen kanssa. Meillä oli pitkä lista leikkejä ja pelejä, joita kävimme läpi. Lisäksi famulla oli aivan mieletön varasto aku ankkoja ja tammen kultaisia kirjoja. Mauri Kunnaksen urheilukirja oli myös huippu. Ja magneettikuulat. Famun kanssa opin myös lukemaan pelaamalla hirsipuuta ja siitä olin kovin, kovin ylpeä. Famu teki maailman parasta palapaistia. Pyysin famulta ohjeen siihen jo varmaankin vuosikymmen sitten. En ole uskaltanut kokeilla sen tekemistä, koska siitä ei vain voi tulla yhtä hyvää kuin famun tekemänä. Ei vain voi. Serkkuni laittoivat sen sekaan aina suolakurkkua, mikä oli minun pienessä mielessäni käsittämätöntä. Famun luona sai vielä viime sunnuntaihin asti aina äitienpäivisin pommaccia. Todella nätistä kristallilasista vielä. Juuri famun tyylistä, kuten huulipunan laitto pensselillä. Ja viherkasvit, jotka eivät koskaan kuihtuneet. Ja upeat hiukset, aivan viimeisiin elinhetkiinsä asti. Tirpan kanssa saimme onneksi viettää aikaa viime äitienpäivänä famuni luona. Saimme valokuvia, joissa famun ilme oli aidon onnellinen, en muista milloin näin onnellisia valokuvia olisi famusta otettu. Famu pääsi näkemään myös toisen lapsenlapsenlapsensa, ensimmäistä kertaa. Famu oli terve ja voi hyvin. Sinä päivänä tuntui, että famulla oli elämää vielä monta vuotta jäljellä. Lähtiessämme famulta Tirppa antoi famulle yläfemmat, josta famu oli todella innoissaan. Näin jälkikäteen tulee väkisinkin ajateltua, että se oli läpsystä vaihto tähän elämään. Toivottavasti Tirppakin saa elää elämänsä yhtä terveenä ja onnellisena kotonaan, ihan viimeisiin päiviinsä saakka. Ja toivottavasti minä en ole niitä viimeisiä päiviä enää näkemässä.  [Hurmosmamma]