Suunta ylöspäin

Tässäkin huushollissa on viimein päästy siihen mielenkiintoiseen ikään, kun on pakko pyrkiä pystyyn seisomaan – aina ja kaikkialla. Tänään löysin armaan lapseni aamuviideltä tököttämästä pystyssä pinnasängyn laitaa vasten.

 Luulisi, että umpiväsyneenä ei ole kiva hojottaa kahdella jalalla. Tai ainakaan itseäni se ei suuremmin aamuviideltä houkutellut. Samoin nukkumaan mennessä tapahtuva ylös-alas-jumppa luulisi olevan varsin väsyttävää. Heti, kun julma äiti on selättänyt ja peitellyt unia varten, tulee henkinen hissikutsu taas ylimpään kerrokseen. Mutta onhan siinä jotain äärimmäisen liikuttavaa, kun toinen niin ylpeänä housunpuntit tutisten tukea vasten seisoo. Äiti katso, mä osaan! [Hurmosmamma]