Ainoa pysyvä asia on muutos

Otsikon viisaat sanat ovat varastettu häikäilemättömästi ystävältäni. Se tuntuu pätevän pienen lapsen kanssa aika pitkälti täysin.

Mutta kun huomasin tänne blogiin jonkun eksyneen hakusanoilla elämän muuttumattomuus hyvä vai huono asia, niin väistämättä aloin miettimään ensinnäkin omaa kantaani tuohon kysymykseen ja toisaalta sitä, minkä mielikuvan tämä blogi asiasta antaa.

Joten selvennettäköön tässä, että elämän muuttumattomuus olisi omasta mielestäni huono asia. Paikallaan pysyminen, tai minun silmissäni junnaaminen, tuntuu konseptina kovin näivettävältä. Muutos tarkoittaa sitä, että aina on tekemistä ja puuhaa, välillä kyllä ihan liiaksikin, mutta parempi niin kuin pyöritellä peukaloitaan kesät talvet.

Kun mietin vielä ihan konkreettisesti, kuinka elämä tässä on muuttunut, lista olisi ihan loputon. Kaikki se vastuunkanto, kärsivällisyyden lisääntyminen tai epätoivoinen yritys lisätä sitä, äidinrakkaus ja sen kanssa käsi kädessä kulkeva ikuinen huoli sekä onni ja kiitollisuus siitä, että on voinut saada lapsen. Ja nämä tulivat nyt vain päälimmäisenä mieleen ilman syvempää mielen tai navan kaivelua.

Ja onhan näitä muitakin tuikitärkeitä juttuja, kuten se, että juoksulenkki tuntui yllättävän miellyttävältä näin melkein kahden vuoden tauon jälkeen, kun yksin puhiseminen tuntui lähes luksukselta. Tai kuinka mukava onkaan rauhassa nautittu ateria. Arkisiin asioihin on syntynyt aivan uudenlainen arvostus.

Pitääkin nauttia omasta karkkipussista vielä kun voi.

[Hurmosmamma]