Dog eat dog

Olen tainnut avautua aiemminkin vauvan ja koiran yhdistämisestä. Koska aihe on ehtymätön pandoran lipas, niin avautukaamme jälleen.

Miten on mahdollista, että koira yksistään on ihan ok, samoin kuin vauva, mutta yhdessä nämä kaksi ovat aivan totaalinen armageddon? No ehkä tässä on pientä liioittelun katkeraa jälkimakua, mutta aikuisten oikeasti voisiko joku kertoa, kuinka nämä kaksi yhteensovitetaan? Tässä osoitteessa on nimittäin nyt jo aika monta kuukautta tungettu neliöpalikkaa pyöreään reikään.

Jos yhdellä vaunukävelyllä voisikin hoitaa sekä koiran lenkityksen että kauppareissun, niin elämä varmaankin helpottuisi. Meidän pientä sisustuselementtikarvapalloa kun ei minkään kaupan eteen uskalla jättää. Sekin tietysti helpottaisi asiaa, jos Tirppa nukkuisi mielellään liikkuvissa vaunuissa, niin voisi käydä vaunukävelyllä koiran kanssa ja jättää poika nukkumaan takapihalle lenkin päätteeksi ja silti saada sitä kuuluisaa uhanalaista äidin omaa aikaa. Mutta kun Tirppa mieluiten torkahtaa vain puolen tunnin unet liikkuvissa vaunuissa. Ja kyllä se oma aika on sen luokan Fabergén muna, että sitä varjellaan viimeiseen asti.

Ja sitten jos koira vielä vaikka olisi hitusen vähemmän drama queen eikä jonottaisi ruokakupillaan ja jättäisi ruokaa syömättä ja jonottaisi muutaman tunnin päästä taas tuoretta sapuskaa, niin voisi ehkä pipo kiristellä vähemmän. Tietysti tässähän olisi taas se kuuluisa peiliin katsomisen paikka, että miksipä tämä nainen tanssii pienen ihanan pilalle hemmotellun koiran pillin mukaan?

Voin kertoa, siksi että se ei osaa muutakaan. Ja sama pilli varmaankin kiertää perheessä, Tirppa on varmasti aloittanut jo piiparointiharjoitukset.

Kunhan mies ei ikinä sitä pilliä löydä.