Pappia kyydissä

Tulipa käytyä viime viikonloppuna ristiäisissä. Tulipa myös tavattua elämäni oudoin pappi.

Homma alkoi jo hyvin sillä, että pappi luuli miestäni kastettavan lapsen isäksi. Inhimillisen virheen piikkiin tämä. Mutta sitten kun pappi oli jo kolmatta kertaa tulossa kättelemään miestäni sanoen, että emme ole kai tavanneet, alkoivat hälytyskelloni jo hitusen soida. Juhlissa oli kuitenkin vain noin 15-20 henkeä.

Eipä tuo mitään, aloitettiin seremonia. Sitten pappi yhtäkkiä keksii hiippailla lapsen vanhempien luokse kuiskimaan, että onko nimi varmasti maistraatin hyväksymä. Nimi oli ihan suhteellisen tavallinen nimi, eli ei ehkä ihan tuollaisen hiippailun arvoinen ja vaikka olisikin ollut, niin olisikohan minkäänlainen vastaus vanhemmilta muuttanut itse seremonian kulkua.

Papilla oli suunnattomia vaikeuksia muistaa nimiä seremonian aikana, niin vanhempien kuin kastettavan lapsen ja varsinkin lapsen isosisaruksen. Tämäkin vielä ymmärrettävää, mutta kun uskontunnustus ja virret unohtuivat useassa kohtaa papilta pahemmin kuin ei-kovinkaan-uskovaiselta seurakunnalta, niin hieman oli hymynkareessa pitelemistä.

Pappi onneksi onnistui kuitenkin pitämään ihan hyvän puheen, mitä nyt muistutti, kuinka kummit voivat esimerkiksi ostaa kristillisiä koruja tai kirjoja lapselle lahjaksi. Ahaa. Eli seuraavana synttärinä Raamattu ja 2v-synttäreillä virsikirja, iloista synttäriä hei!

Lopullinen repeäminen meinasi revetä seremonian loppuvaiheessa, kun pappi ensin asetteli Raamattuaan kastepöydälle hiljaisuuden vallitessa muutaman ikuisuudelta tuntuvan minuutin. Sen jälkeen nosti molemmat  kätensä ylös ja alkoi pupeltaa Herran siunausta kuin mikäkin Kummeli-hahmo. Arvatkaapa pitikö purra huulta.

Mutta itse juhla ja päivänsankari olivat aivan ihastuttavia, ja onpahan jotain mitä kertoa jälkipolville.