Yökyöpeliyttä ilmassa

Sanotaan, että ympyrä sulkeutuu. Meillä kyllä se tuntuu olevan ikuisessa luupissa tai jatkuvasti avautuvana, ainakin mitä huonoihin öihin tulee.

Alussa sen vielä jotenkin ymmärsi. Pieni ja avuton linnunpoikanen vain tarvitsi ravintoa tai murmeli nyt murisi vähän masuvaivoja, raukka. Ja kun kuumeesta tai hampaista johtuen on tuskainen olo ja se valvottaa, niin minkäs siinä voi muuta kuin lohduttaa pienokaista.

Mutta viimeaikoina kuvioihin tulleet valvomiset eivät kyllä voi enää mennä hampaiden piikkiin, tai muuten niitä hampaita olisi kuin keskivertokrokotiililla tai Pedigreen koirien tekohampaat -mainoksessa. Ja tuskinpa se naurattaisi keskellä yötä. Tai saisi heittelemään äitiä tutilla tai maalitaulun puutteessa heiteltyä tuttia kolisten lattialle ja itkettyä perään.

Keskellä. Yötä.

Ja kun rumba on saatu päätökseen, niin sen jälkeen on turha kuvitellakaan, että itse saisi nukuttua. Vähintäänkin koira haluaa räpeltää ulos, mies kuorsaa (tai tuhisee tai muuta sietämätöntä mölyä tuossa tilanteessa) tai päässä pyörii välikausivaatteiden hankinta. Kun valvoo tunnista kahteen keskellä yötä joka yö, voin kertoa että olo on varsin rapsakka. Hehkeä, jopa.