Sairaspäivänä

Meidän perheessä tapahtui onnellinen perhetapahtuma, nimittäin molemmat vanhemmat olivat vatsataudissa viikonloppuna samaan aikaan. Voin kertoa, että kyllä silloin oli perhe-elämän idylli parhaimmillaan.

Säästän teidät nyt kaikilta kammottavilta eritetarinoilta. Totean vain, että vastaan tulee mielenkiintoisia tilanteita, kun oma vointi ei anna myöten olla haukkana lapsen perässä joka hetki. Mieheni esimerkiksi kysyi pojaltamme, tanssiiko tämä isin työläppärin päällä. Oli muuten varsin hyvä polkka. Poika myös astui sohvalla avokadoon. Astui avokadoon. Sohvalla.

Leluiksi keksittiin lennosta kaikki, mikä mieleen vain juolahti, vessapaperirullapaketista (kuinka osuvaa!) Ikean muovihenkareihin. Tyhjään ämpäriin oli myös hauska huudella ja ei, se ei ollut mikään oksennusämpäri. Kaikista omistamistamme taaperopalapeleistä puuttuu nyt palasia, tai ne ovat varsin taidokkaasti piilotettuina sohvan taakse, kenkiin ja kukkaruukkuihin.

Kuinkas siitä alkuraskauden pahoinvoinnista sitten joskus selviää, jos vielä enemmän lapsia on ajatuksissa tähän maailmaan tuottaa? Ei ihan kauheasti tällä hetkellä ajatuksena lämmitä.