Taaperon kanssa Rovaniemellä, vol. 2

Mun mielestä parasta millä tahansa matkalla ovat yleensä kahvilat ja kirppikset. No okei, monessa kaupungissa museot myös, mutta tällä kertaa niitä ei jostain syystä edes etsitty. Naperon mielestä taas parasta on olla äidin mukana, oli äiti melkein missä hyvänsä (sanon ”melkein”, koska suihkua se vihaa koko pienen sydämensä pohjasta). Rattaista tai kantoliinasta esitetään toki painokkaita vaatimuksia ja mielipiteitä, jos ohjelma on tylsää tai kahvilan pöydässä kiinnostavia herkkupaloja, joihin napero ei valjaiden vuoksi yletä. Tyyppi on kuitenkin yleensä helposti lepytettävissä pienellä maitolahjuksella ja/tai leikkinurkkauksella.

Jos Rovaniemellä ehtii käydä vain yhdessä kahvilassa, sen on parasta olla Kauppayhtiö (Valtakatu 24). Se on ihana menneen ajan tunnelmaa henkivä kahvila, jossa kaikki tavarat ovat myynnissä, paitsi pirtelökone. Tilana se tosin on sellainen, että yksivuotias on helpompi viedä sinne kantoliinassa kuin rattaissa. Sisällä napero rakasti erityisesti ikkunaa koristaneita itsensä kokoisia versioita Valion vanhoista mehutölkeistä ja niitä tuijotellessaan antoi minun melkein nauttia kahvini rauhassa.

Ihan kulman takana oli Tuhattori-niminen kirppis, jossa hotellin respan mukaan tekee usein hyviä löytöjä, etenkin huonekaluosastolta. Meidän mukaamme ei tällä kertaa tarttunut sieltä mitään, mutta teimmekin aika nopean kierroksen vailla erityisiä ostohaluja. Sen sijaan aika paljon vaikeammin ohitettava kohde oli Choco Delin kahvila Koskikadulla aivan Lordin aukion hoodeilla. Se huokui kadulle asti pressokahvia, tuoretta leipää ja ihania konvehteja. Ihan joka kerta emme sen ohi päässeet pysähtymättä.

Puut hehkuivat liikennevalojen väreissä.

Valtakadulta löytyi kiinnostava lappiravintola Nili. Jos joskus tulee eteen aikuisten aikaa Rovaniemellä, varaan pöydän välittömästi. Tällä kertaa kuolasin Nilin listaa kadulla ja ehdimme jo kumppanin kanssa suunnitella illastavamme siellä. Napero oli kuitenkin Napapiirin jäljiltä niin väsynyt, että päädyimme hotellin yhteydessä sijaitsevaan Fransmanniin. Ketjuravintola, joo, kuulen jo huokauksia sieltä kaukaa. Erilliseltä Lappi-listalta löytyi kuitenkin ihan kelpoisaa särvintä ja ihana henkilökunta kantoi pöytään jos jonkinmoista kirjaa ja palapeliä tehden muutenkin kaikkensa naperon viihdyttämiseksi, jotta saimme syötyä. Jos joskus vielä lounastan Rovaniemen keskustassa, menen varmaan noiden keittobuffetin äärelle jo ihan vain niiden tarjoilijoiden takia. Ja sitä ennen lähetän heille tässä runsaasti sydämenkuvia: <3 <3 <3 <3 <3.

Illan menussa oli minulle korvasienikeittoa, kumppanille poronkäristystä ja naperolle kourallinen väriliituja, joita se ehti paperin liidulla hakkaamisen piirtelyn lomassa salaa haukata, ennen kuin huomasimme estää sitä. Seuraavan tunnin ajan saalistimme ympäristöstä pinkkejä ja kirkkaansinisiä vahahitusia, joita se syljeskeli esiin poskiensa kätköistä. Sormen tunkeminen naperon suuhun ei enää ole kovin miellyttävää, koska se menee hampaiden määrässä pian ohi keskivertokrokotiilista.

Varastotien kirppiksellä oli myynnissä muun muassa ”harvinainen maitopurkki” yhdeksällä eurolla. Tyhjä, ehkä onneksi.

Teollisuusalueella rautatieaseman lähistöllä sijaitsevaa Varastotien kirppistä oli suositeltu etukäteen. Se olikin valtava ja kamaa oli laidasta laitaan, reikäisistä lattiarievuista täyteen saamenpukuun, joka olisi irronnut mukaan 120 eurolla. Matkalla sinne löysimme myös Vintikin, jossa monella kalliolaishipsterillä ei olisi ostoskori hankittaville kamoille riittänyt. Hillitsin itseni astialöytöjen parissa sekä vintagehuonekalujen osastolla ja ostin ainoastaan pienen Plaston kuplavolkkarin naperolle, kun taskusta sattumalta löytyi sopiva kolikko. Molemmilla kirppiksillä mahtui kivasti kiertelemään rattaiden kanssa. Ainoastaan Varastotien kirppiksen yläkerta jäi näkemättä.

Matkalla kirppiskierrokselle

Kirppikselle muuten kuljettiin valtatien varrella kulkevaa kävelytietä ja rakennustyömaan halki. Maisema ei kuitenkaan ollut sielläkään hassumpi, vaikka kartan mukaan oltiinkin tienvarressa ja teollisuusalueella. Naperoa kiinnostivat sekä jäällä hengailevat joutsenet ja lokit että rakennustyömaan maansiirtokoneet.

Siis kannattaako yksivuotiaan kanssa matkustaa kotimaassa? No todellakin. Tällä matkalla voittivat kaikki. Minä pääsin pohjoiseen, napero näki uudenlaista luontoa ja sai muutenkin ulkoilla tosi paljon. Jopa ennen reissua matkailunhaluamme hiukan harmistuneena murissut kumppani oli semisti mielissään, kun töistä hotelliin palatessaan sai syliinsä nauravaisen naperon. Rovaniemen Vaakunassa yöpyminen sujui hyvin, siellä oli siistit, vasta remontoidut huoneet, ystävällinen henkilökunta ja joki ihan vieressä. Huoneemme keinorevontulet olisivat toisissa olosuhteissa olleet varsin romanttiset. Nyt ne kiinnostivat naperoa siinä määrin, että ne oli yön ajaksi kytkettävä pois päältä.

Bonarina tietysti se, että yöjunassa on helppo kuljettaa tarvittavaa tavaramäärää ja matkan voi taittaa nukkuen. Omalla autolla ajaen homma ei olisi ollut lainkaan yhtä kivaa.