Yöjunassa taaperon kanssa
Minua pyydettiin kirjoittamaan yöjunamatkailusta taaperon kanssa. Meidän taannoinen matkamme pohjoiseen ja takaisin sujui varsin kivasti ja napero nukkui junan keinunnassa harvinaisen hyvin. Kumppani iloitsi mahdollisuudesta tehdä yläpedillä rauhassa töitä, kun minä nukutin naperoa alavuoteella. Yölamppu ei alapunkkaan juuri kajastanut, eli yläpetiläinen voi rauhassa lukea kirjaa tai käyttää tietokonetta lapsen pienoisen nukkuessa alapetikätkyessään.
Alle kymmenvuotias matkustaa yöjunassa ilmaiseksi vanhemman kanssa samassa sängyssä. Sängyn leveys kaksikerroksisissa makuuvaunuissa on muistaakseni 74 cm, mikä ainakin yksivuotiaan kanssa riitti oikein hyvin. Aseman lipunmyynnistä voi pyytää varaamaan sängyn laitaan lisäksi turvaverkon, joka estää lasta putoamasta sängystä jos hän nukkuu siellä yksinään (tai kaksi lasta yhdessä sängyssä). Me naperon kanssa emme verkkoa kuitenkaan varanneet, koska aikuisen nukkuessa samassa sängyssä se on hankala ja tarpeeton. Minussa oli seinän puolella sänkyä uinuvalle naperolle turvaverkkoa riittämiin.
Uusissa junissa on alakerrassa invahytti, johon pääsee pyörätuolilla. Teoriassa sinne siis pitäisi mahtua sisään myös jonkinlaiset rattaat. Muistelin kuitenkin matkanneeni joskus pohjoiseen invahytissä, jossa oli kahden rinkan kanssa varsin ahdasta. Niinpä rattaat + kamat + kolme ihmistä ei tuntunut henkisesti missään hytissä mahdolliselta yhdistelmältä. Varasimme siis suosiolla yläkerroksesta kahden hengen hytin, jossa on oma suihku ja vessa, ja rattaat matkustivat junan konduktöörivaunussa lukkojen takana. Konnarit tulevat kahvitauoltaan vaunun luo näköjään melko viime hetkellä ennen junan lähtöä ja ovat lähtökohtaisesti melko yrmeitä rattaat nähdessään. Rattaat saatiin kuitenkin nostettua kyytiin mennen tullen. VR:n sivujen vaunukuvasto väittää, että FOTS-konduktöörivaunu liikennöi ainoastaan Kemijärven yöjunissa. Aseman lipunmyynnissä kuitenkin selvisi, että tavarankuljetusvaunu on myös muissa yöjunissa.
Oma vessa hytissä helpottaa matkaa lapsen kanssa tosi paljon. Pyllypesut ja muut hoituvat nopeasti eikä tarvitse sompailla itsekään käytäviä pitkin vessaan. Edes vessan vetäminen ei herättänyt sängyssä nukkuvaa naperoa, sillä wc:n ovi vaimentaa ääntä aika lailla. Ruokapuoleen kannattaa varautua omin eväin, ellei rakasta ravintolavaunumättöä. Pohjoiseen menevissä junissa on yleensä ruokalistalla mukana tyyliin lihapullat ja joku kasvispasta, eli sieltä saattaa tsägällä löytyä jotain mitä lapsikin syö. Meillä oli naperolle matkassa oma puurotruutta ja maitoa, aikuisille pillimehut ja munariisipasteijoita, koska nostalgisista syistä yöjunassa nyt vaan kuuluu syödä niitä. 🙂
Jos junassa aikoo liikkua yhtään (esimerkiksi sinne ravintolavaunuun ja takaisin), suosittelen lämpimästi kantoliinaa tai -reppua. Meillä oli neliöliina, jossa napero viihtyi hyvin. Junasta poistumiset suoritettiin siten, että sidoin naperon liinaan ja kannoin osan kamppeista hytistä ulos, puoliso nosti loput kamat ja kävi sitten hakemassa rattaat konduktöörivaunusta. Jos pysähdys on yhtään lyhyempi, toisen vanhemmista on hyvä mennä sisäkautta konnarivaunuun valmiiksi ennen kuin juna saapuu asemalle. Aseman lipunmyynnistä on hyvä myös toivoa hyttiä konnarivaunun läheltä, jolloin ravintolavaunuunkin on yleensä lyhyt matka.
Huonoin juttu junissa? Hinta. Jos jaksaa kytätä tarjouksia, lentäminen on usein halvempaa. Mutta mä olenkin monessa jutussa vähän ituhippi. Lisäksi VR:n nettipalvelu ei juuri ole hyvästä käytettävyydestään tunnettu, joten itse pyrin suosimaan lippuhankinnoissa etukäteen asemalla pistäytymistä.
Ja sitten kun matkan varrella tulee odottamattomia ”missä me ollaan” -kysymyksiä, tämä saitti seuraa junia satelliittiyhteyden perusteella reaaliajassa ja kertoo, missä ne tarkalleen milloinkin ovat. Kertomatta tätä etukäteen kumppanille onnistuin jokusen kerran hämmästyttämään häntä, kun vilkaisin puolihuolimattomasti ikkunasta pimeyteen ja vastasin ”noin 23 kilometriä Oulusta etelään”.