Matkalla isoveljeksi

Ehkä yksi tähänastisen äitiyden hellyttävimmistä hetkistä on viime aikoina toistunut meillä melkein joka ilta, nimittäin pieni isoveljeksi valmistautuva poikamme tykkää kovasti silitellä mahaani ja kuunnella vauvaa (siis suolistoa) korva vatsassa kiinni, tai toistella sanaa vauva. Enpä nyt tietenkään usko, että poika ihan täysin ymmärtää tätä konseptia, mutta jollakin alkeellisella tasolla ainakin ymmärtää pienen murusen tulevasta.

Samalla tavoin nuket ovat pojan mielestä vauvoja. Olimme neuvolassa käymässä ennen joulua ja siellä poika haltioissaan kanteli nukkea toistellen jälleen sanaa vauva, laittoi nuken liukumaan liukumäkeen ja nukkumaan vaunuihin. Ajattelimme, että on oikein hyvä idea siis ostaa yhdeksi joululahjaksi pojalle myös oma vauva kotiin harjoituskappaleeksi.

Valitettavasti kuten kaikki lelut, myös tämä uusi vauva kärsi inflaation aika nopeasti. Jonkin aikaa poika jaksoi laittaa vauvalle tuttia, mutta aika nopeasti oli myös kiva kokeilla, mitä on laittaa kuulakärkikynä vauvan silmään. Noniin, juuri tätähän me haimme tuolla kasvattavalla nukkeleikillä. Tälläkin hetkellä taitaa se meidän pieni ja viaton vauvamme maata raatona jossakin nurkassa, että sen pituinen se siitä hoivavietistä.

Ehkä se ainoana lapsena olo on sittenkin mukavampaa.