Raskaus silloin ja nyt

Näin jälkikäteen vähän naurattaa, miten ensimmäiseen raskauteen tuli suhtauduttua niin suurella vakavuudella. Teki mieli sanoa että hysterialla, mutta ehkä kyse oli enemmänkin äärimmäisestä varovaisuudesta.

Muistan, kuinka pelästyin, jos vähän tönäisin mahani johonkin (tyypillisesti jäin mahastani kiinni pieniin väleihin, uusiin mittasuhteisiin oli ja on totuttelemista). Heti korvat höröllä tuli kuulosteltua, että eihän mitään peruuttamatonta vain tapahtunut.

Nyt ei ole pienistä tönäisyistä tietoakaan, kun poika möyhii sylissä menemään. Välillä ottaa kädellä tai kyynärpäällä tukea mahasta, välillä painaa päänsä vatsalle hieman painokkaasti. Mahaa murjotaan kuin sämpylätaikinaa, mutta siellä se vauva vain tuntuu  porskuttavan hyvässä suojassa.

Viime raskaudessa hipsuttelin talviliukkailla menemään kuin mummo rollaattorilla, ettei askel yhtään lipsu. Kauppakasseja en liukkailla esimerkiksi kantanut, ettei näistä johtuen vain tasapaino mene, ja eihän painavien kantamista suositeltukaan.

Nyt tulee kanniskeltua poikaa ja kahta kauppakassia samoilla liukkailla kaduilla. Niin ja saattaahan se koirakin olla siinä vielä remmin päässä tempomassa.

Mikäköhän olisi tilanne kolmannessa raskaudessa?