Aamuista

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin, niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin…

Täydellinen äitiysloma koostuu hitaista aamuista pyjamassa, aamiaisista yhdentoista aikoihin, aamulehden lukemisesta vasta pitkälti iltapäivällä. Kuinka ihanaa onkaan keittää kupponen teetä ja vetää villatakki tiiviisti pyjaman päälle ja vain olla.

Olisihan se tietysti ihan mukavaa ehtiä vaihtaa se ikuinen virttynyt pyjama normaaleihin (imetys)vaatteisiin ennen puolta päivää. Aamiaisnälkä on vaivannut jo aamun pikkutunneista, kun imetyksen vuoksi on kukuttu aika monta kertaa hereillä. Uutiset ovat jo vanhoja (tai parhaimmat palat ehditty jo spoilata kännykällä Facebookissa surffaten) ja se (imetys)teekupponenkin on ehtinyt jo moneen kertaan jäähtyä, ennen kuin sen olemassaolon joko keittämisen jälkeen muistaa tai siihen ehtii tarttua. Villatakin muistaa kyllä kääriä päälleen kerran rintatulehduksen jo kärsineenä.

Meillä on sentään vain yksi lapsi, kohta puolivuotias esikoispoikamme Tirppa. Näinä aamuhetkinä, kun on imetykset hoidettu, vaipat vaihdettu, puurot syötetty vaihtelevalla menestyksellä suuhun tai sen ohi ja Tirppa saatu nauttimaan aamu-unistaan, ehtisi varmaankin nauttimaan aamusta itsekin tai jatkamaan unia, jos ei tarvitsisi täyttää tiskikonetta ja ruokkia koiraa ja käydä suihkussa. Tai ruokkia tiskikonetta ja täyttää koiraa, kuten univelkaisen aamuina usein käy.  Meillä ei ole sänkyä pedattu sitten ristiäisten, ajatuksena varmaankin se, että joskus ehtisi sinne päivän mittaan itsekin kellahtaa.

Kuinka sitä ikinä voi palata työelämään ja esittää skarppia sen jälkeen, kun on hiihtänyt yli vuoden pääsääntöisesti pyjamassa tai pyjamaa muistuttavissa verkkareissa? Tirpalle kyllä tulee vaihdettua pyjama pois jo heti aamusta, mutta itse olen kuin vaeltava aave pitkälle iltapäivään. Äitiysloma – mikä ihana tekosyy.

[Hurmosmamma]