Silti onnellinen

Kävin työterveystarkastuksessa. Kaksisivuisen esitietokyselyn täyttäminen hieman ahdisti, mutta vastaanotolla siitäkin selvittiin. Vartalon mitat, ruokavalio, taustatiedot ja liikunnan määrä eivät herättäneet muuta reaktiota kuin ”nämä ovat oikein hyvät”.

Sitten tuli se kysymys, jota pelkäsin.
”Miten sä nukut?”
”No, kun oikeastaan mä en juuri ole nukkunut raskauden puolivälin jälkeen.”
”Sulla on pieni lapsi?”
”Joo. Se heräilee paljon. Ja mä valvon usein silloinkin, kun se lapsi nukkuu.”
”Miten sulla muuten menee?”
”Hyvin. Mulla on kiinnostava työ, hyvät työkaverit, läheiset ystävät, motivoiva harrastus, ihana lapsi ja perhe. Mä olen oikeastaan aika onnellinen.”

Työmatkalla latte, converset ja hyvä musiikki riittivät syyksi hymyillä.

”Oletko sä masentunut?”, työterveyshoitaja kysyi, katsoi silmiini ja vastasi itse omaan kysymykseensä.
”Ei. Sä et ole masentunut.”

Ensi viikolla tiedetään lisää kilpirauhasarvoista ja verenkuvasta. Sitä ennen juhlin jokaista yli kahden tunnin yhtäjaksoista unipätkää, jonka onnistun saamaan.