Herkkiä hetkiä

Taisin tuossa jonkin aikaa sitten mennä herkistelemään meidän ihania aamuhetkiä. No onpa niitä joskus toisenlaisiakin.

Poika tuli taas kauniina viikonloppuaamuna viereen heräilemään. Pieni kätönen otti tuttuun tapaan kiinni äidin naamasta, tosin käsihygienia oli näemmä jäänyt illalla unholaan ja kämmen haisi epäilyttävästi eilisiltaiselle sushille. Eli naamalle mätkähti nihkeän nahkea kuolleelta kalalta haiseva raaja. Miten tästä tulikin opiskeluaikojen vappupäivä mieleen?

Siinä sitten terästäytyneen hajuaistini kanssa yritin kuitenkin herkän hetken hengessä sinnitellä, niin eipä aikaakaan, kun kädet tarttuivat hellästi kasvojeni molemmin puolin, tutti tippui ja poika löi kovan kuulansa suoraan otsalohkooni, ihan tahallaan. Se, mikä joskus oli hellä nenäpusu olikin nyt sitten hitusen vähemmän hellä headbutt.

Jäi muuten sen aamun osalta hekumallinen heräily siihen.