Puolitoistavuotiaan pullotus

Viime viikkoina on mielessä pyörinyt ajatus siitä, että voisipa tuon reilun puolitoistavuotiaan jotenkin pullottaa.

Tämän ikäiset naperot ovat yksinkertaisesti vain aivan mahtavia tyyppejä! Luonteenpiirteet ovat selvästi jo muotoutuneet ja oma persoona tullut esiin enemmän kuin selvästi niin hyvässä kuin pahassa. Kommunikointi on helpompaa ja asioista voidaan jollakin tasolla jo keskustella, joten vanhemmuuteen on tullut ihan uusi ulottuvuus.

Ymmärrän hyvin, miksi niin usein tässä vaiheessa aletaan pukkaamaan sitä toista lasta. Meillä nyt tuli ehkä pieni varaslähtö, mutta onpahan pulla jo uunissa ja uuni liiankin pullollaan.

Miksiköhän luonto on sitten järjestänyt asiat niin, että tätä ihanaa ja viatonta ja valloittavaa vaihetta seuraa hermoja raastava uhmaikä? Onkohan evoluution oletuksena juurikin se, että se pulla on ehditty pistää uuniin ja on myöhäistä harkita uudestaan, joten on aika ottaa vanhemmilta luulot pois. Että hei ei tästä vanhemmuudesta nyt tultu vain nauttimaan.

Joten sitä odotellessa, uhman puhkeamista niihin aikoihin, kun vauva tulee taloon. Onneksi tutkimusten mukaan alle kahden vuoden ikäerossa on puolensa, kun mustasukkaisuus ei ole vielä ehtinyt kunnolla kehittyä. Että tulisi se uhma toivottavasti sitten kohdistettua meihin vanhempiin, eikä vauvaan.

Jäämme mielenkiinnolla katselemaan.