Saunatonttu

Meillä asuu yksi todellinen aamuvirkku. Lähes järjestelmällisesti joka aamu alkaa pinniksestä kuulua pois, pois –sirkutus, koska on kiire päästä touhuamaan ympäriinsä. Meillä muilla ei ole päivän aloittamiseen ihan samanlainen kiire, vaikka jonkinnäköinen aamuihminen teoriassa olenkin, ja nykyään jäämme me aikuiset sekä karvainen lapsosemme sänkyyn vielä makoilemaan, kun poika lähtee touhuamaan omiaan. Tasaisin väliajoin poika tulee kuitenkin näytille, että on vielä täysissä ruumiin ja sielun voimissa, eikä yhden tason talossa nyt kauhean vakavia vaurioita voi meiltä salaa tapahtua. Tai siis tässä luulossa nyt päätämme velloa.

Yhtenä sunnuntaiaamuna tämä sama aamuinen kuvio toistui, mutta poika pysyi hieman kauemmin seikkailuillaan. Kuulostelimme, että jotain pientä kolinaa kuuluu, mutta ei kuulostanut hälyttävältä, joten antaa mennä. Kun aikaa oli kulunut jo epäilyttävän kauan, mies päätti käydä kurkistamassa, millä pahoilla teillä poika oikein oli. Siellä se istui omassa leikkihuoneessaan kiltisti leikkimässä, voi murusta. Vaihdoimme liikuttuneita hymyjä miehen kanssa ja totesimme että voi meitä, kun niin poikaa epäilimme.

Kunnes siivouksen yhteydessä huomasin, että saunatonttu oli vaihtanut maisemaa ja löytyi olohuoneen maljakosta. Poika oli siis mennyt saunaan ja kiivennyt kohtuullisen korkeat laudevälit aina ylimmälle lauteelle asti ja napannut sieltä tontun mukaansa. Kolina taisi tulla saunakiulusta. Ei onneksi tällä kertaa siitä, että poika putoaa ylimmältä lauteelta päälleen kaakelilattialle, kun vanhemmat laiskoina vetävät sunnuntaiaamuista lonkkaa.