Synnytysajatuksia

Ehkä se oli se myskikurpitsa. Tai se, että tällä kertaa näyttäisi alatiesynnytys toistaiseksi mahdolliselta, kun vauva ei vielä ainakaan ole perätilassa. Oli miten oli, tässä on vähitellen täytynyt alkaa nieleskelemään ajatusta siitä, että jossakin vaiheessa tässä kai ollaan synnytyslaitoksellekin päätymässä ja jonkinasteinen pungertaminen olisi edessä.

Ystävälleni toivotettiin esikoisensa synnytykseen, että luiskahtakoon tämä ulos kuin saippua. Vaikka synnytys oli nopea ja kaiketi kohtuullisen helppo, ei luiskahtamisesta nyt kuitenkaan hyvällä tahdollakaan voi puhua. Ja taisi ystäväni todeta jälkikäteen, että proosallista siitä toiminnasta ei saa tekemälläkään.

Ottaen huomioon oman lyhyen pinnani, huonon kivunsietokyvyn ja muutenkin keskimääräistä suuremman todennäköisyyden jonkinasteiseen tyrimiseen ja urpoiluun, ei usko omaan toimintaani synnyttäjänä ole kovin huipussaan. Kyllähän se vauva sieltä tavalla tai toisella ulos saadaan ennen murrosikää, mutta kieltämättä olen jollakin tasolla varautunut sellaiseen 48h rupeamaan raskausviikoilla 42+.

Käytiinpä tässä toisen kahdesti synnyttäneen ystäväni kanssa esimerkiksi seuraava keskustelu:

”No aivan varmasti se kohdunsuu on mulla jollain superliimalla kiinni.”

”Hah, ehkä se on sulla jo valmiiksi ommeltu kiinni.”

Kiitti kaverit, mäkin rakastan teitä.