Arki-iltana

Perheellistymisen myötä on aivan käsittämätöntä, kuinka vuorokaudesta on hävinnyt ilta. Siis se aika, jolloin ennen tehtiin vaikka mitä: katseltiin leffoja, luettiin tenttiin, puhuttiin kavereiden kanssa puhelimessa, käytiin lenkillä, ihan mitä vaan. Nykyään siinä kuuden maissa alkaa jo hiipuminen kohti nukkumaan menoa, ainakin joidenkin perheenjäsenten osalta. Iltarutiineja, nukutuksia, kylpyjä, puuroja, mitä näitä nyt on. Se kuuluisa oma aika alkaa ehkä yhdeksältä, huonolla tuurilla myöhemmin, ja silloin tulee korkeintaan enää koomattua telkkarin edessä tai mentyä suoraan nukkumaan.

Siksi ihmetys olikin suuri, kun meillä ovikello soi klo 20:50 eräänä arki-iltana. Ensimmäiseen soittoon en pojan nukutuksen vuoksi edes reagoinut, mutta toisen soittokerran jälkeen oli pakko mennä avaamaan. Tosin en itse mennyt, koska olin kylpytakissa ja näillä Venuksen muodoilla ei ikinä voi olla varma, pysyykö takki kiinni – en halua kenenkään verkkokalvoille sitä traumaattista piirtymää.

Mies kävi siis avaamassa oven, ja siellä oli kaupustelija. Klo 20:50. Myymässä kynttilöitä. Anna mun kaikki kestää.

Ja kaiken lisäksi kaupustelijalla oli vain yksi käsi. Että eihän siinä nyt voinut sitten edes hermostua.