Vapaarouvan elämää

En ole hyvä ottamaan aikaa vain itselleni – muistanette sen vessaharjakeikan – mutta silti aina tasaisin väliajoin tartun mahdollisuuteen, jos sellainen lapaani syötetään.

Tällä kertaa päätin viettää laatuaikaa yksin kotona, kun mies meni lasten kanssa anoppilaan arki-iltana syömään. Kaksi tuntia vapautta, jossa kukaan ei ole roikkumassa lahkeessa tai muuten vain vaatimassa jotain.

Ensin päätin viedä koiran lenkille, koska pakko. Vaikka raitis ilma tuntui mukavalta, vilkuilin kelloa jatkuvasti. Vartti mennyt. Vartti ihanaa vapauttani käytetty koirankakkoja noukkien, vaikka ilma oli aivan ihana ja aurinkokin paistoi. Mutta ne kakat, niitä ilman olisi pärjännyt.

Jospa sitten lukisi naistenlehteä samalla kun syö illallista. Syyttäkäämme vaikka toista kotimaista kieltämme, mutta lukemisesta ei tullut yhtään mitään. Det nya trenden med färg på tak ock snickerier jaahas puoli tuntia jo mennyt är väldigt effektfull apua kohta se loppuu… ja niin edelleen. Muistan ihanasta sisutuslehdestäni, että yhdessä lampussa oli sininen jalka ja keltainen varjostin. Se sitten jäi mieleen.

Kun seuraavaksi aloin tekemään mysliä – siis sitä mitä mies syö aamupalaksi enkä minä – niin jossain alkoi kilkuttamaan, että hetkinen. Päätin märistä asiasta ystävilleni whatsappissa, että miksi en vaan voi osata vaikka juoda lasia viiniä ja ottaa jalkakylpyä?!  Niin, miksi en? En keksinyt vastausta.

Joten tuumasta toimeen ja punkkulasi kouraan, kirja kainaloon ja jalat pesuvatiin (vaikka se hieman muistuttikin menneistä vatsataudeista). Ja tiedättekö, edessäni oli pisin tunti pitkään aikaan.