Ruletti pyörii

Oli tarkoitus kirjoittaa, kun perheemme sairasruletti on lakannut pyörimästä. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että se tapahtuu todennäköisesti joskus vuonna 2019. Joten heipähei täältä sairastuvan kuplasta.

Voiton puolella tosin ollaan, koska pojan kymmenpäiväinen korkea kuume on sentään takana ja tytöllä toiset korvatulehdusantibiootit menossa. Ja oli tässä välissä pari terveempääkin päivää sentään, mutta onkohan lääkärissä käyty nyt yhteensä kuusi kertaa, eli vakuutusyhtiölle lämpimät terveiset.

Kaikessa on menty siitä, missä aita on matalin (suurensuuri huokaisu taas siivouksen ulkoistamisesta!) ja noutoruokaa on haettu kerran jos toisenkin niin, että ruokaympyrä kiittää.

”Eikö ollutkin hyvä idea hakea pizzaa?”, totesi mieheni minulle eräänä kuumeiltana.

”Minun mielestäni se ei ollut hyvä idea,” vastasi poikani. Sallittakoon se kuumepotilaalle.

Lääkärikäynnit eivät myöskään olleet pojan mielestä kovin hyvä idea, ja kaikki keinot niiden välttelemiseksi keksittiin. Myös esimerkiksi se, että halusi vapaaehtoisesti potalle. Asia, mitä ei ikinä tapahdu. Ja sitten halusi pöntölle. Ja sitten oltiinkin jo myöhässä lääkäristä, ja äitiä oli vedätetty vessahädällä ihan 6-0.

Elämä on kyllä ihmeellisessä pysähtyneisyyden tilassa, kun lapset sairastavat. Kukaan ei nuku, mutta väsymystilaa ei ehdi edes pysähtyä miettimään, kunnes vasta jälkeenpäin. Säätilasta tai maailman tapahtumista ei ole mitään havaintoa, kaikki pyörii vain keskivertopaniikin ja kuumelääkkeiden ympärillä. Eikä sitä edes muista, millaisia lapset ovat terveinä. Paitsi kun alkavat paranemaan ja muuttuvat reppanoista kiukkuisiksi.

Paranemisen palkitseva ilmiö.