Ahhhhhhh.

Minua varoitettiin siirtymisestä yksiin päikkäreihin. Se kuulemma vie sen vähäisenkin vapaa-ajan.

Ymmärrettävästi olin valmistautunut tähän kehitysvaiheeseen siis leuka rinnassa ja lyhyttä pinnaani epätoivoisesti ja keinotekoisesti pidentäen. Mutta tiedättekö, tämä yhden päikkärin taktiikka on aivan luksusta!

Tirppa nukkuu lähes poikkeuksetta kahdesta kolmeen tuntia verrattuna aiempaan 2 x 40min räpellykseen, jonka aikana ehti suurinpiirtein syödä, käydä vessassa ja tulla vihaiseksi, valinnaisessa järjestyksessä. Nyt olen ehtinyt tehdä kotitöitä, laittaa aikaavieviä ruokia hautumaan iltaa varten (siis ruokia, joita meillä ei ole nyt vuoteen syöty), olen ehtinyt vähän jumpata, jopa sain aikaiseksi nostella kahvakuulaa terassilla kun aurinko erehtyi näyttäytymään sateen lomassa. Olen puhunut pitkiä puheluita ystävän kanssa, olen surffaillut lentoja kun matkakärpänen on mukana kuin kestopukama. Olen jopa nukkunut pienet päikkärit, pitkästä aikaa.

Vaikka Tirpan ollessa hereillä meno on aika non-stoppia ja viihdykettä pitää keksiä ja olla tukka putkella menossa, niin muutaman tunnin yhtäjaksoinen lepohetki tasoittaa kaiken sen. Ja ennen kuin ehditte kommentoida niin tiedän tämän olevan vain vaihe ja siitähän ne päiväunet pikkuhiljaa valuvat hiekkaan, mutta juuri nyt otan tästä kaiken ilon irti.

(Ja nyt kun tämän kaiken tähän auki kirjoitin ja rinnat rottingilla röyhistelen, niin eiköhän tähän luksusvaiheeseen tule jokin pysyvä muutos. Raportoin sitten, huoh.)