Äitiverkostoja etsimässä
Jo raskausaikana joka paikassa puhutaan verkostoitumisen tärkeydestä. Täydellisellä äitiyslomalla on välttämätöntä löytää ympärilleen ryhmä samanhenkisiä vanhempia, joiden kanssa voi juoda lattea päivät pitkät ja puida kaiken olennaisen aina maitokakasta korvatulehduksiin. Muuten on tylsää ja riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen kasvaa.
Olen aina ollut melko hilpeä ja ylisosiaalinen pälättäjä. Ennen äitiyslomaa pystyin suhteellisen vaivattomasti sulautumaan lähes mihin porukkaan tahansa. Mutta äitiverkostoituminen ei tapahdukaan ihan niin vain. Muiden äitien kanssa on jaettava joko yhtäläinen elämäntapa, (vauvan) harrastus tai vaikkapa intohimo tiettyyn lastenvaatemerkkiin. Vasta sen jälkeen verkostoituminen voi alkaa.
Jossain vaiheessa käteeni osui neuvolan käytävällä brosyyri, jossa esiteltiin leikkipuistojen tarjontaa tuoreille äideille. Vauvakahvila kuulosti hyvältä, joten otin onkeeni ja lähdin katselemaan meininkiä. Perillä ryhmä jo ennen raskautta toisensa tunteneita villakangastakkisia äitejä puhui asiantuntevasti Bugaboo-vaunujen lisävarusteista, Emmaljungan runkojen vuosimalleista sekä Burberryn hoitolaukuista ja pohti, onko Pamperskerhossa olennaisesti paremmat palkinnot kuin Liberolla. Yritin sulautua tapettiin solmiessani kantoliinaa kietaisuristiin, nostaessani naperon kyytiin ja pukiessani kantotakin meidän molempien ylle. Kantoliinan malli, viisi metriä räikeän sateenkaarenväristä kangasta, ei erityisesti edistänyt sulautumisprosessia.
”Mä oon miettinyt kantoliinaa, et se ois kätevä”, yksi äideistä sanoi. ”Mutta ne on kaikki niin kauhean hippimäisiä. Sori kun mä nyt sanon näin”.Ruskeassa kantotakissani, villapipossani ja haisaappaissani näytin siltä, että olen saapunut leikkipuistoon suoraan Koijärven mielenosoituksesta. Päätin olla virkkamatta mitään siitä, että naperolla on kaiken kukkuraksi vielä kestovaippakin. Seuraavana päivänä kävimme naperon kanssa kantoliinakahvilassa. Ulkoasuni hyväksyttiin, naperolle leperreltiin mukavia ja kantoliinaani ihasteltiin.”Meidän muskarissa yksi äiti antaa lapselleen valmissosetta”, yksi naisista kauhisteli. ”Mä sanoin sille, että sormiruokailu olisi kyllä paljon terveellisempää.”Olin varannut naperolle lounaaksi kaupan hyllystä kiireessä napatun luomusoseen. Päätin kuitenkin jättää syöttämisen hiukan myöhemmäksi ja ehdottomasti arvostelevien katseiden ulottumattomiin. Samanmielisten äitien seura pelastaa kaikelta pahalta, tai ainakin melkein. Mutta mistä löytää sopiva verkosto? On kiintymysvanhempia, luomuäitejä, uraäitejä, miikkariäitejä, Polarn O. Pyret -äitejä, lattemammoja ja av-mammoja, vain muutamia mainitakseni. Entä jos olen kaikkia näitä ja samalla en mitään?Fundamentalismi on minusta ihan yhtä pelottava piirre vanhemmuudessa kuin kaikilla muillakin elämänalueilla. Onneksi löysin jo ennen lapsen syntymää keskenään hyvin erilaisista naisista koostuvan mahtavan ryhmän, johon tämänkin blogin äidit omina palasinaan kuuluvat. Tuo verkosto on pelastanut paljon ja osaltaan juuri siksi, että kullakin siihen kuuluvalla äidillä on omat tapansa ja tarinansa. [Lattemude]