All you need is love

Seuraa senkaltaista pohdintaa, että tosikkojen kannattanee siirtyä seuraavaan blogiin kulkematta lähtöruudun kautta.

Jäin nimittäin tuossa eräänä hempeänä hetkenä tiskikonetta täytellessä miettimään, kuinka paljon näitä kahta lastani oikein rakastankaan. Ja kuinka ennen tytön syntymää pelkäsin, että jos en rakastakaan tulokasta yhtä paljon kuin esikoista. Täytyy kuitenkin todeta, että rakastan lapsiani eri tavalla, ovathan he kaksi aivan erilaista ihmistä ja persoonaa, mutta takuuvarmasti yhtä paljon (jos tällaista nyt edes pystyy mittaamaan). Minulla onnekkaalla on maailman ihanin poika JA maailman ihanin tytär.

Tämän lisäksi mahtuu omaan maailmaani rakkautta miestäni sekä sukupuussa ylöspäin ja sivulle kipuavaa perhettäni kohtaan. Ystävät, sukulaiset, koira. Kaikkia rakastan aivan eri tavalla.

Ja sitten päästään tähän silmienpyörittelyosioon. Jäin nimittäin miettimään, että kuinka monesta asiasta voikaan todeta, että rakastaa sitä tai sen tekemistä. Voin ihan pokalla naamalla sanoa, että rakastan lastenvaatteiden ostamista. Rakastan myös tanssimista, hölmöilyä, matkustamista, hyvää ruokaa, onnistumisen tunnetta. Viinilasillista ilta-auringossa. Juuri poimittuja metsämansikoita. Saunanjälkeistä lämmintä ihoa ja varsinkin niitä ryppyisiä pieniä varpaita, joita ennen kuin huomaankaan onkin saunareissujen jälkeen tuplaten.

Isoista ihmisistä usein vitsaillaan, että heillä on enemmän rakkautta jaettavana. Jestas, taidan olla ihan massiivinen.