Don’t try this at home

On kyllä viimeinen virhe päättää lähteä perjantai-iltana Ikeaan. Tämänkin piti olla sitä kuuluisaa ajan tehokasta hyötykäyttöä [tm]. No sitäpä se vasta juu olikin.

Aloitetaan tarina sillä, että lähdemme Ikeaan koko pienen perheemme kesken ja minulta on akku loppu. Mitäpä sillä akulla nyt tekisi. Sitten suljetaanpa hetkeksi silmät ja muistellaan, miten ne Ikea-reissut yleensä menevät: järjetöntä laahustelua eestaas etsien sitä sun tätä turhaa. Ihan jotakuinkin passelia ajanvietettä paremman puutteessa, mutta väsyneenä työpäivän jälkeen ja etupaino tanassa en sitä kyllä suosittele.

Sitten poika tietysti kyllästyy olemaan kärryissä ja haluaa välttämättä päästä vaeltelemaan krääsän Mekkaan. Ja kiipeilemään kaikkialle. Ja näemmä putoamaan päälleen rahilta, kun silmä vältti. Siinpä sitten isi hyssyttelee ja rauhottelee poikaa, jonka päähän nousee aikamoinen tuplatappi.

Ostoslistallahan oli ihan vain tavallisia säilytyskoreja ja sen sellaisia. Jostain syystä me päädyimme lähtemään Ikeasta kuitenkin aivan valtavan kokoisten ostosten kanssa. Siis niin suurten, että koko perhe ei enää mahtunut autoon. Tilavuudeltaan suurin (ja se, joka ei miehen manuaalivaihteista autoa suostu ajamaan) jätettiin siis rannalle ruikuttamaan, ja jostakin kumman syystä miehen ehdottama taksikin tuntui huonolta vaihtoehdolta.

Siinäpä sitten selailin Ikean kuvastoa aulassa varttia vaille yhdeksään asti, kunnes reipas poika ja umpiväsynyt isi tulivat Ikeaan unohtuneen mursun noukkimaan. Ilman puhelinta ehti kyllä mielessä muutamaan otteeseen käydä, että tänne jäädään yöksi vielä Klippanille nukkumaan.

Hieno reissu kerrassaan.