Elämän pituinen rakkaustarina

Se oli rakkautta ensi kosketuksella. Suu kääntyi vienoon hymyyn ja silmät suurenivat ihastuksesta. Tirppa nimittäin löysi pippelinsä.

Olihan tätä jo jonkin aikaa odotettukin, mutta kaikella rehellisyydellä kyllä se hieman omituiselta tuntuu, kun toinen on roplaamassa vehkeitään heti, kun vaippa otetaan pois. On se pippeli varmasti ihmeellinen, mutta jotain rajaa. Toisaalta kyllähän nuo vanhemmatkin sonnit muniaan kuopivat välillä hieman liian julkisestikin (housut päällä tosin, muuten taitaisi jonkin rikoksen tunnusmerkit jo täyttyä) ja kyllähän se tiedetään, mikä elin miesten toimintaa yleisesti ohjaa. Ja ei, se ei ole sydän.

Mutta silti olisihan se ihan mukavaa, jos vaikka äidin halaaminen saisi aikaan samanlaisen ihastuksen tunteen. Turha toivo. Oma pippeli tulee olemaan elämässä rinnalla myötä- ja vastoinkäymisissä vielä kauemmin kuin oma äiti. Ja se miehen paras ystävä ei muuten ole koira, vaikka niin väitetään.

Yksi hyvä puoli tässä ropeltamisessa tosin on. Vaipanvaihto hoitotasolla sujuu nykyään ilman sen suurempia spedeilyjä, kun Tirppa on kovin innoissaan uudesta lempipuuhastaan, joka vaatii täydellistä keskittymistä.

[Hurmosmamma]