Epävarmuuden sietämisestä

Tässä kun on ehtinyt pyöritellä tätä synnytysajatusta ihan liikaakiin pienessä pollassaan, niin olen ehkä mietinnöissäni päätynyt johonkin lopputulemaan siitä, mikäs tässä oikeastaan jännittää.

Kipu – tottakai. Lopputulema – jonkin verran, vaikka naiivisti luotan kaikkien selviävän hengissä ja kohtuullisen elinvoimaisena. Mutta se yleinen epävarmuus, se on kaltaiselleni suorittajatyypille aivan ylivoimaista.

Kyllä esikoisen kanssa pääsi helpolla, kun tiesi päivän ja suunnilleen kellonajankin, jolloin vauva on maailmassa. Nyt ei tiedä ollenkaan, milloin synnytys alkaa, millä tavoin, miten itse reagoi koko prosessiin, kuinka suhtautuu kipuun ja tottakai myös se kivun taso mietityttää. Galluppini mukaan kipukokemukset ovat olleet kohtuullisen ja sietämättömän välillä, joten eipä siitä passaa millään Gaussin käyrällä itselleen mitään johtopäätöstä vetää.

Joten päivä kerrallaan tässä kulutellaan aikaa ja ihmetellään, että joko tänään saisi vastauksia näihin kysymyksiin. Onneksi tälläkin prosessilla on lopullinen deadline, vaikka se tuntuu vielä kaukaiselta.

Mutta onneksi tähän raskaana olemiseen kuuluu myös positiivista epävarmuutta. Siitä pitivät huolen ihanat ystävät, jotka yllättivät runsaalla vauvabrunssilla. Ja jos jokin asia on varmaa, on se, että tämä nainen on hyvä syömään – oli sitten raskaana tai ei.