Eroahdistusta osa 2

Taas oli tuossa päivänä muutamana aihetta juhlaan ja kotoa poissa olemiseen, nimittäin ystävän vauvakutsut. Aiemminhan vauvakutsujen eroahdistus meni kutakuinkin näin. Nyt oli aika todistaa, kuinka vanha äitikin voi oppia uusia temppuja, ja lähteä viettämään vauvakutsuja ilman huolen häivää. Adios amigos, tämä mamma lähtee nyt hieman tuulettumaan!

Ja oli mieskin jotain oppinut, nimittäin tuskin olin ehtinyt istahtaa alas ja saada lasin kuohuvaa käteeni, alkaa puhelin piipata. Voi elämä mitä nyt on tapahtunut? Muutamassa nanosekunnissa ehtii mielessä vilahtaa kaikki kauhuskenaariot saksien nielemisestä koiran kuppiin hukkumiseen. Mitään hyväähän se ei voi tarkoittaa, jos viestejä tulee ajoissa ja monta. Voi kunpa ei olisi mikään vatsatauti.

Niinpä niin. Puhelin laulaa toinen toistaan ihanampia kuvia siitä, kuinka Tirppa ensimmäistä kertaa oli ryöminyt pidemmän matkan sohvapöydän alle ja ihmetteli sieltä maailmaa. Miksi juuri tänä iltana, kun en ole näkemässä?! Entä jos se ei ikinä enää ryömi pitkää matkaa?!

Loogista, eikö? Loppujen lopuksi olin ihan onnellinen, että mies pääsi kokemaan jonkun ensimmäisen hetken Tirpan kanssa. Ja mieltä lohdutti se, että mies lähetti myös valokuvan Tirpasta puolitoistavuotiaan kokoisessa pyjamassa, kun ei kuulemma ollut löytänyt oikeita yöppäreitä (pyykkinarulta).

Ehkä äitiä siis vielä johonkin tarvitaan.

[Hurmosmamma]