Harppaillen

Nyt on äidillä taas vaikeuksia pysyä perässä. Pojan kehitys tuntuu harppailevan aivan liian nopeasti minun pienelle mielelleni.

Joka päivä putkahtelee monia uusia sanoja, jotka tosin rehellisyyden nimissä ovat usein vain tavuja, mutta me ymmärrämme mitä sanaa haetaan takaa. Sanoja on jo niin paljon, että en mitenkään pystyisi niitä listaamaan. Vauvakirjaankin on tullut päivitettyä hävyttömän vähän tätä sanojen kehitystä (ja kyseessä on sentään esikoinen, tuleekohan pikkusisarusraukalle kirjoitettua mitään?!).

Poika on myös alkanut opettelemaan r-kirjainta. Aurrrrrra (eli lumiaura) ja kurrrrrkku sorahtelevat meillä jatkuvasti kovin ranskalaissävytteisesti. Ja äiti on ihan ihmetyksestä ymmyrkäisenä.

Numeroista on kakin (kahden) lisäksi kehiin tulleet tunnistettavasti vii (viisi) ja kaa (kahdeksan). Muut numerot ovat vielä aika usein sen kakki.

Poika oppi myös tunnistamaan värit sininen (tini) ja punainen (puu).

Kohtahan tässä pitää varmaan itse alkaa muistelemaan, miten ne jakolaskut laskettiinkaan jakokulmassa. Ei muuten enää mitään käryä. Tai vastailemaan kysymyksiin kaivureiden toiminnasta tai siitä, koskakohan se joulupukki kuolee. Voi apua.

Onneksi ystäväni lohdutti kertomalla, että kun hänen poikansa oli kysynyt mistä vauvasiemenet tulevat, paras vastaus kaikkeen on yksinkertaisesti kysy isiltä.