Isi, isi!

Isi on nykyään suosiossa suuressa. Pojan ensimmäiset sanat herättyään ovat usein isi, isi. Samoin isin perään kysellään pitkin päivää, ja kun isi tulee ovesta sisään, vastaan juostaan iloisten isi-huutojen saattelemana.

Tässä vaiheessa oma olo pitäisi varmaankin olla jotenkin haikea. Se kuuluisa napanuora äitiin on katkennut ja pojan elämässä on muitakin henkilöitä, jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä. Enää äiti ei ole se pääasiallinen tuki ja turva tai maidontuottaja, vaikka pitkään poika turvautuikin selvästi enemmän minuun.

Mutta tiedättekö, tämä tuntuu ainoastaan ja vain mahtavalta. Toki senkin vuoksi, että on ihana nähdä miehen ilo siitä, kun poika on vihdoin niin kovin isin perään. Mutta ennen kaikkea siksi, että en ole enää niin sidottuna lapseen. Saan muutaman kuukauden nauttia tästä oikeasti tasa-arvoisen vanhemmuuden tuomasta vapaudesta, ennen kuin seuraava (ihana) äititakiainen pullahtaa maailmaan. 

Niin ne vain lapset kasvavat, kuten kaikki aina tuppaavat väittämään.