Kadonneiden aivosolujen metsästys

Raskausaikana moni asia meni raskausdementian piikkiin. Oli ihan ok löytää kännykkä jääkaapista tai kaukosäädin käsilaukusta, sattuuhan sitä. Imetysajan maitoaivoilla tuli puolestaan testattua, kuinka kauan tutteja ja tuttipulloja voikaan keittää (ainakin reippaasti yli tunnin) ja aika monta kertaa on tullut avaimia etsittyä vain löytääkseen ne aamulla ulko-ovesta roikkumasta – että tervetuloa vaan kaikki kadunmiehet ja öiset hiippailijat meille.

Mutta nyt kun nämä tekosyyt ovat tyrehdytetty ja silti tuntuu siltä, että aivosoluja on pysyvästi kadonnut enemmän kuin Hakaniemen rannan asunnottomilla konsanaan, alkaa hiljalleen epäillä omaa muistiaan joka käänteessä. Eipä ole harvinaista, että etsiskelen lompakkoa, avaimia, kaukosäädintä tai tuttia päivä toisensa jälkeen.

Lisähaastetta on kuitenkin viime päivinä tullut erään varsin nohevan taaperon toimesta, joka on erikoistunut heittelemään tavaroita sohvan taakse. Sieltä on kaivettu jo tutti, lompakko ja osa äidin meikeistä. Kaukosäädintä ei sieltä kuitenkaan pitkän etsimisenkään jälkeen löytynyt, vaan se puolestaan oli etevästi piilotettu tv-tasolla olevaan koriin. 

Taidanpa tästä lähtien kiinnittää itseeni tumppuklipseillä tai sukkahousuilla kaiken tarpeellisen.