Karkkipäivä

Emme ole mieheni kanssa olleet äärimmäisen tiukkoja pojan sokerinsaannista. Toki suosimme sokeritonta ja terveellistä ruokaa aina kun mahdollista, mutta jos itse syömme vaikka jäätelöä, saa poikakin siitä muutaman lusikallisen. 

Suklaa, karkki ja sokeriset juomat ovat oikeastaan ne ainoat makeat herkut, joista olemme toistaiseksi olleet ehdottomia. Eipä poika osaa niitä kaivatakaan ja pitäähän sitä toki pojasta polvien parantua, kun itse mässytän salmiakkia posket pullollaan.

Pahimman pahoinvoinnin aikaan turkinpippurit toimivat parhaiten kuvotuksen kurissapitäjinä, kun oli tiukka julkinen tilanne päällä. Niinpä turkinpippureita tuli kanniskeltua joka laukussa ja taskussa kuin oksennuspussia konsanaan. Ja tietysti pahoinvoinnin hellitettyä yksi pussillinen jäi myös käsilaukkuuni pyörimään (kumma juttu, että eivätpä paljoa ole pahoinvoinnin jälkeen enää maistuneet).

Kleptomaaniksi kovasti harjoitteleva poikamme on tuttu näky käsilaukullani, sieltä kun on mukava kouralla koukkia esimerkiksi auton avaimet. Ja voi sitä pienen ihmisen voitonriemua, kun poika tepasteli eteisestä olohuoneeseen posket lommolla. Suustahan se limainen turkinpippuri tuli sitten ulos koukittua.

Että näinpä tuli koettua se ensimmäinen karkkipäiväkin. Julma äiti vain typisti sen puoleen minuuttiin.