Kiljukaula

Ihanat, kuuluisat vaiheet. Niiden sanotaan olevan ohimeneviä ja toivottavasti myös ovat sitä.

Meillä on poika löytänyt äänialansa aivan uudella tavalla, nimittäin omaa tahtoa ilmaistaan hieman liiankin usein kirkumalla. Ei siis mitään pientä heleää kiljahtelua, vaan sellaista kirkumista, jonka jälkeen korvissa soi ja korvia tai päätä tai molempia särkee.

Kyllähän tässä on tiedetty, että pojalla on varsin kova oma tahto. Tällä geeniperimällä ei mikään ihme, kun on kaksi jästiä vanhempina. Neuvolassakin kovin nyökyttelivät, että tahtoikä näkyy (ja kuuluu!). Kuulemma pidemmän päälle hyvä asia ja tähän lausahdukseen nyt sitten tartun kuin viimeiseen oljenkorteen.

Luulisi vain tuon lapsen itsekin tajuavan, että se kirkuminen ei loppujen lopuksi ole kauhean kivaa. On tuo itsekin korviaan sen jälkeen pidellyt ja itkuunkin pillahtanut, että pientä hienosäätöä toivoisin tähän tahtoiän strategiaan, ihan kaikkien kannalta.