Klassikkolelut kunniaan

Jotkut lelut ovat ikuisia ja kestävät isältä pojalle kuin Panu-maalit kultaiseen ysäriaikaan. Meillä ei valitettavasti ollut tallessa mitään erityisiä perintöleluja, mitä pojallemme antaa, mutta vanhemmillani on muun muassa tallella 70-luvun potkuauto, joka on aikoinaan vanhimmalle veljelleni ostettu. Ja hyvin kulkee.

Reissussa ollessamme kävimme usein lähellä olevassa säläkaupassa, jonka tuotteet olivat todennäköisesti valmistettuja mitä epämääräisimmissä oloissa, mutta joiden hinnat puolsivat epäekologista kertakäyttöistä ostelua. Mukaan tarttui muovieläimiä, erilaisia palloja, tarroja, magneetteja, jopa papiljotteja, joiden parissa poika viihtyi leikkimässä joitakin hetkiä.

Yhtenä kertana ostimme rubiikin kuution, kylläkin muovisen halpisversion, kun ajattelimme värikkään palikan olevan mielenkiintoinen varsinkin, kun pienet kädet oppivat kääntelemään sivuja. Äitini ehti juuri kommentoida, että rubiikin kuutiot ovat leluina ikuisia, kun noin kolmen sekunnin kuluttua poika paiskasi sen oikein voimalla maahan.

Ikuisuus vaihtuikin siis noin viiden minuutin eliniäksi.