Kotiäiti hunningolla

Kuten koko lehdistö, Facebook ja muut sometuskanavat, on minunkin pakko hehkuttaa eilistä. Oli aivan huikea Cheekin keikka!

Heräsin myös siihen tosiasiaan, että en ole ollut hunningolla pitkään, pitkään aikaan. Siis viimeksi ennen raskausaikaa. Toki olen omilla menoillani käynyt ja lapsesta ollut erossa, mutta ihan ulkona ystävien kesken ja laseja kilistellen – siitä tuntui olevan ja olikin ollut ikuisuus.

Oli varsin energisoivaa päästä vähän poksauttelemaan pulloja ja twerkkaamaan etkoilla (joo, ihan oikeasti twerkkasin, mieletön näky), laulaa keikalla mukana ääntä käheäksi, uhitella jatkoille menemisestä vaikka niille en tietenkään koskaan päädykään (olen aina ollut iltauninen, mutta vielä sitäkin suuripuheisempi) ja adrenaliinien siivittämänä tulla kotiin oman perheen luokse ja paapattaa illan tapahtumista niin kauan, kunnes miehen oli pakko sanoa että ole rakas nyt hiljaa. 

Kaatosateessa tuli kasteltua kengät läpimäräksi ja mukana ollut pieni Chanel piti kääräistä arvonsa mukaisesti taskusta löytyneeseen koirankakkapussiin, kun sadetrenssikin alkoi päästää ukkossadetta vihdoin lävitse. Joskus tällainen olisi voinut menoa haitata, mutta nyt kyseessä oli niin harvinaista ja ikimuistoista herkkua tällaiselle kotiäidille, että ei tuntunut missään, paitsi kun otti kengät pois tai huomasi, että villapaita tosiaan haisee aika messevälle märkänä.

Kiitos, ystävät. Ja kiitos ihana perhe ja lämpimät jalat peiton alla, joiden luokse on aina niin ihana palata.