Löytämisen riemu

Voi sitä riemua, kun lapseni löysi lattialta kuivuneen muron. Ja pisti sen suuhunsa, tietysti. Niin, toivottavasti se oli vain muro eikä koiran nappula tai muu satunnainen kikkare. Ei siihen voinut tylsä aikuinen mennä väliin, kun toinen oli sen niin voitonriemuisena keittiön listan vierestä pienellä sormellaan koukannut.

Kumma juttu, ettei aikuisena enää jaksa ihan samalla pieteetillä innostua jokaisesta pölypallosta ja männynkävystä, vesilätäköstä puhumattakaan. Ehdin jo luulla, että löytämisen riemu on aikuisista kokonaan kadonnut.

Kunnes tuli syksy ja some alkoi vilistä toinen toistaan runsaampia tatti- ja vahverokuvia. Olisikohan minunkin pitänyt kuvata se kuivunut muro koko maailmalle jaettavaksi? Ehkä kanssasomettajani eivät ole ennen nähneet niin upeaa kuivunutta muroa. Ei niitä noin vain kaikkien lattioilta löydy!

Kyllä, tämäkin tattikuva tuli aiemmin sometettua. Miksi?!