Matalapainetta

Jos tänään sää on harmaa, niin joskus mieli on vähintäänkin fifty shades sitä itseään. Välillä on vain huono päivä, jolloin kaikki väsyttää.

Syytetään vaikkapa sairauden jälkimaininkeja tai omaa heikkoutta ihmisenä. Väsyttää kirjoittaa tätäkin, koska tästä nyt vuorenvarmasti ei saa muuta kuin epäempaattisia neuvoja siitä, kuinka pitäisi taas tehdä kaikki toisin. Niin varmaan pitäisikin, ettei väsyttäisi, mutta kun väsyttää jo.

Tiedän, että asiat voisivat olla aidosti huonosti ja elämä raskasta. Voisin olla kolmen häiriökäyttäytyvän lapsen yksinhuoltaja. Voisin olla lohduttomassa rahapulassa tai läheiseni voisi olla vakavasti sairas. Voisi olla aito huoli huomisesta.

Mutta kun sitä ei ole, keskityn kaivelemaan napaani juuri tänään. Suoriudun päivän vaatimuksista, toimin näennäisesti hyvin eri tilanteissa, hymyilen niin paljon kuin jaksan.

Illalla, kun vihdoin saan sitä kuuluisaa omaa aikaa koiran iltalenkityksen muodossa, raahaan sateessa perässäni vastaan hangoittelevaa koiraa. Enpähän ainakaan ole ainut kiittämätön tässä maailmassa, toisaalta itsensä vertaaminen koiraan on ehkä jopa tätä valittamista surullisempaa. Onneksi huomenna on kaikki taas paremmin, huomaan ajattelevani, kun laahustan pimeitä katuja koirankakkapussia roikottaen.

Jonka sitten tiputan keräyspaperilaatikkoon. Eih.