Mitäs me kulinaristit

Reissussa tuli luonnollisesti syötyä ravintolassa useampaan otteeseen. Se on kyllä aina yhtä mielenkiintoista venäläistä rulettia. Tässä ehkäpä se koomisin ravintolakerta tältä reissulta.

Ensimmäiseksi ulkopöytään istuttuamme (voi kesä, tule takaisin!) pojalle tuotiin paperia ja värikyniä piirtämistä varten. Vanhempani huokailivat onnessaan, kuinka hyvin lapset tässä ravintolassa oli otettu huomioon. Itse muistin liiankin hyvin viimeisen piirrustusepisodin, eli odotukset eivät olleet järin korkealla.

Kyllä siihen paperiin yksi viiva taisi piirtyä. Hetken kuluttua väriliidut alkoivatkin lennellä lattialle. Ja kävivät näemmä suussakin, kun kielellä vilkkui epämääräisiä punaisia ja sinisiä hippuja. Kuppia, jossa värikynät olivat, oli mukava paukuttaa pöytään mahdollisimman kovaa ja varsinkin silloin, kun siihen oli juuri kerätty lattialle heitetyt värikynät. Omstart!

Kun värikynien hohto oli kadonnut ja ruoka syöty suurella halulla napaan (lasten ruokalistat olivat muuten susisurkeita, spaghetti bolognesella mentiin melkeinpä päivästä toiseen), pitikin keksiä uutta viihdykettä, kun pienet jalat olisivat kovasti halunneet vapauteen kirmailemaan ja syötyjä kaloreita polttamaan. Juomapillit toimivat huvituksena pienen, hyvin pienen, hetken.

Näemmä poika oli onnistunut potkimaan kengätkin jalasta, koska jossakin vaiheessa tämä nosti reteesti sukkansa ruokapöydälle. Siis nappasi sukat pois ja ajatteli laittaa ne tarjolle, siinäpä meille tapaksia.

Lisätään soppaan vielä tyrivä äiti, joka kaatoi vesipullonsa pitkin ja poikin. Ravintolahenkilökuntakin nauroi, että it wasn’t even the baby!