No että pilipilipom

Huomaa, että takana on liian pitkä hellejakso ilman minkäänlaista sadetta. Tämä yhtäkkinen sade on aiheuttanut nimittäin lievän paniikin.

Ensinnäkin, oli aivan mahdotonta löytää Tirpalle sukkia. Kyllähän niitä muutama oikeankokoinen pari on jossakin pyörinyt, mutta vähintäänkin tuntui olevan toinen sukka kateissa, jos yhden sattui paikallistamaan.

Sitten alkoi armoton pohdinta ja epätoivoinen räpellys saada Tirpalle säähän sopivaa varustusta. Kenkiä tarvitsisi joka lähtöön ja kuriksia ja haalareita ja jos jonkin sortin rukkasta. Ahdistun ihan vain tästä kirjoittaessani.

Ja ihan yksinkertaisetkin asiat kuten päivien rytmi heittää yhtäkkiä volttia. Ennen ollaan menty paljain jaloin pihalle puuhastelemaan aamusta ennen päikkäreitä, mutta nytpä se ei kauheasti (minua) huvita. Ja kun tarvittaisiin varmaan ne rukkasetkin. Ja kumisaappaat. Kurahaalarissakin on fleecevuori, joka on näillä keleillä ehkä kumminkin liikaa.

Ja iltapäivästä kun pitäisi lähteä koiraa kävelyttämään, alkaa järjetön (siis oikeasti aivan järjetön) säätilan vahtaus. Nuo sateet kun tuntuvat tulevan hetkittäin kaatmalla ja hetkittäin siedettävästi. Joten ei muuta kuin jäniksenkäpälä taskuun ja onnenapila korvan taakse ja koko konkkaronkkaa pukemaan sadevarusteisiin. Niin, vain huomatakseni, että hanathan ne aukesivat sillä sekunnilla, kun Tirpan sai rattaisiin. (Tästä muuten seurasi aivan sekopäinen raivari, taisinpa soittaa raivopäissäni miehelle ja äidilleni selittäen, kuinka en vain pysty yhteensovittamaan lasta ja koiraa).

No, kyllä se lapsi hetken leikki sisällä kengät ja kurikset jalassa, kunnes päästiin vetämään vastahakoista koiraa kuin pulkkaa perässä. Ihanaa.