Oma tahto

Pohdiskelin tässä päivänä muutamana, että milloinkohan se oma tahto näille pikkumurusille oikein muotoutuu. Jotenkin pikkuhiljaa varmaankin syntymän ja uhmaiän välillä, salakavalasti niin, että sen huomaa vasta, kun taloon on asettunut uhmainen pieni pyörremyrsky.

Meillä ei onneksi vielä olla tässä vaiheessa, vaikka sitä kauhunsekaisin tuntein odotankin. Oma tahto kyllä ilmenee tiettyinä hetkinä, kuten esimerkiksi Tirpan suorittaessa johtotehtäviä eli pureskellessaan salaa sähköjohtoja. Kun nappaamme pienen sähköjäniksen pois tihutöistä, ryöpsähtää pintaan yleensä kitisevä protesti, koska minä haluan nyt pureskella johtoja. Näistä sentään selvitään tässä iässä aika helposti harhautustaktiikalla.

Toinen tilanne, jossa oman tahdon huomaa selvästi, on syöminen. Minua ei kiinnosta avata suutani. Ja ruokahalun puutteestahan ei ole kyse, koska kuvakirjaa lääppiessä kummasti se pillinreikä aukeaa. Mutta onhan se kätevä huomata, että pitämällä suuta visusti kiinni saa ruokailuhetkeen mukaan kirjan. Manipuloinnin alkeet, bestseller jo syntyessään.

Ja ehkä ensimmäinen oman tahdon ilmentymä oli pullon preferointi rintaruokintaan, kun maito tulee nopeammin. Kukapa sitä pipetillä jaksaisi janoonsa juoda. Kauhea raivo päälle, niin johan on viihdytyspataljoona valmis hyppimään pienen pillin(reiän) mukaan. Tamburiini vain puuttuu tahtia lyömästä.

Mutta jotenkin sitä kuitenkin tässä suklaata mussuttaessaan luottaa, että uhmaikään on vielä pitkä matka. Ja sitten lapsi sentään ymmärtää puhetta. Halutessaan, siis. Eli tuskin. Lisää suklaata.

[Hurmosmamma]