Naurattaa näin jälkikäteen oma hysteria, jota esikoisen kanssa tuli vauva-aikana harrastettua. Eikä se tuntunut ollenkaan hysteeriseltä, päinvastoin olin mielestäni varsin rento äiti.

Nämäkin täyttävät varmasti rennon äidin tunnusmerkit:

• Jos vauva alkoi parkumaan vaunuissa, nokka kääntyi suorinta tietä kohti kotia. Ja sydän pamppaili ja nolotti ja ahdisti. Toisella kierroksella hyvä jos kuulee edes koko itkua.
• Jos vauva nukkui yhtenä päivänä poikkeuksellisen paljon, oli se takuuvarmasti todella sairas. Nyt tulee lähinnä tuuletettua ja toivottua, että nukkuisipa se vielä vähän kauemmin.
• Ruokailu se vasta tarkkaa puuhaa olikin. Soseisiin tuli survottua kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, koska kyllähän se fenkoliallergia kovin yleinen on ja kvinoaa on ehdottomasti syötävä, vaikka se ropisee vaippaan kokonaisena. Kuopuksen kanssa kriteerinä on, että kunhan syö jotain jonkin verran.
• -10 asteella ei tullut kuuloonkaan mennä vauvan kanssa ulos. Kumma juttu, että kuopus oli juuri köytettynä vauvapulkkaan -13 asteessa ja hyvin pärjättiin.
• Se iltaraivojen taltuttaminen imettämällä sängyn päällä kävellen. Se on jo kyllä ihan legendaarinen juttu ja (melkein) nauratti onneksi jo silloin. Jos kuopus illalla raivosi, se taltutettiin pullolla. Sängyn jousituskin kiittää.
• Fanaattinen suolan välttely kuului myös asiaan. Sydäntä kylmäsi jokainen ruisleivän pala, jota vauvan antoi pupeltaa. Niin ja voisihan siihen vielä tukehtuakin. Kuopus oli tasan 6 kuukautta, kun pöytärauhan takaamiseksi eteen tuikattiin pala leipää. Sinne upposi suolapitoisuuksineen kaikkineen, eikä edes kakonut.
• Esikoisen tuttia tuli vauva-aikana keitettyä jokaisesta pienestä hipaisusta, kun kuopuksen tutti luuraa ties missä lattialla. Jos sen joskus muistaa pestä niin voi taputtaa itseään olalle alfaäitiydestä.

Tätä listaa voisi jatkaa kuin Sinuhen sukutarinaa. Nauraisikohan sitä näillekin ajoille, jos perheeseen joskus syntyisi kolmas?