Meikäläisen blogielämä on ollut viime viikkojen ajan melko hiljaista. Syynä on ollut älytön kiire, johtuen päätöksestäni palata sittenkin töihin ennen alun perin ajateltua ajankohtaa. Naperon hoitokuvioiden järjestely ja takaisin normaalin yhteiskunnan rytmiin orientoituminen on vienyt kaiken ajateltavissa olevan ajan.

Tässä minä nyt kuitenkin olen, siistinä ja siivona työpisteeni äärellä. Puin aamulla vaalean paidan päälle, koska luultavasti töissä kukaan ei hiero vaatteisiini mustikkaa tai parsakaalia. Mulla on korkkarit, koru kaulassa, meikkiäkin naamassa. Pääsen työmatkalla hakemaan aamulatteni naapurin kahvilasta siitä huolimatta, että sinne johtavat jyrkät portaat. Iltapäivän naistenlehti on vaihtunut EU:n viralliseen lehteen, joka kieltämättä on huomattavasti edellistä vähemmän viihdyttävä vaihtoehto. Ja olenko fiiliksissä? Todellakin! Täällä on aikuisia! Pelkkiä aikuisia! Saan syödä lounaani rauhassa lämpimänä ja juoda kahvinkin sen päälle! Kukaan ei räpelöi näppäimistöä tai kaada sen päälle vettä nokkamukista. Kun hain lähikaupasta kurkkupastilleja, melkein tanssahtelin pitkin käytäviä, kun olin pitkästä aikaa ihan yksin kaupassa.

No, jokin asia on sentään ennallaan. Lounaan jälkeen huomasin, että hameenhelmassani on pieni aamupuuroinen kädenjälki naperon halailun jäljiltä. Oho hups.